Avainsanat

, , , , , ,

Informaatio on pikaruokaa

Kerta toisensa jälkeen minut yllättää se, kuinka helppoa nykyisin on löytää ratkaisu mihin hyvänsä pulmaan. Tämä pätee niin pelikoneen viimeisimmän version toimintahäiriöihin, suurten tiedostojen latausten ongelmiin kuin näitä laajempiinkin kokonaisuuksiin. Internet on tulvillaan valmiiksi käsiteltyä informaatiota, joten jokaista asiaa ei tarvitse kaivella loputtomista datan virroista itsekseen. Informaatio on dataa, joka on käsitelty niin, että sen sisäiset suhteet tulevat näkyviksi tai osoittaa ratkaisun johonkin määrättyyn ongelmaan (ks. esim. Schumaker 2011). Dataa nykyinen, digitaalinen maailmamme tuottaa järjettömiä määriä, ja informaatiotakin on saatavilla lähes loputtomasti. Osa informaatiosta tulee vieläpä ihan itsestään erilaisten uutissyötteiden mukana, joten sen eteen ei tarvitse aina nähdä edes hakukoneen käyttämisen vaivaa. Informaation määrää kuvaa vaikkapa se, että minulla menisi päivittäin tunti pelkästään kaikkien Twitterin, Ziten, Flipboardin ja Scoop.it:in kautta tulevien syötteiden pikaiseen katsastamiseen – niiden lukeminen olisikin jo selvästi suurempi urakka!

Ei ole kummakaan, että osa ihmisistä kärsii nykyisin suorastaan informaatioähkystä. Jatkuvasti kasvavan informaation määrän hallinta, oleellisten viestien ymmärtäminen ja niiden suhteuttaminen omaan elämään ja työhön on usein vaikeaa, ellei peräti mahdotonta.  Brittitutkija Andrew Whitworth vertaakin Hesarin artikkelissa informaation tulvaa ylensyömiseen. On selvää, että pelkän informaation varassa toimimalla uppoamme loputtomaan tiedon tulvaan ja uuvumme.

Mikähän olisi viisas valinta? Kuva Hossein Zare http://www.mymodernmet.com/profiles/blogs/hossein-zare-photography

Mikähän olisi viisas valinta? Kuva Hossein Zare http://www.mymodernmet.com/profiles/blogs/hossein-zare-photography

Tietämys pitää kylläisenä

Informaatio – tai tieto – on nykyisin tärkeässä roolissa niin kansantalouksien, organisaatioiden kuin yksilöidenkin toiminnassa. Emme kuitenkaan kykene toimimaan pelkän informaation varassa, vaan tarvitaan vielä jotain enemmän. Ackoffin (1989) ns. DIKW-mallin mukaan informaatiosta syntyy tietämystä, kun siitä tehdään tulkintoja, sääntöjä, malleja ja yleistyksiä, jotka ovat ihmisille tai organisaatioille merkityksellisiä oman toiminnan kannalta. Tietämys ohjaa toimintaa ja auttaa yksilöä tai organisaatiota toimimaan paremmin. Tietämyksen kautta informaatio tulee ymmärrettäväksi. Ymmärtäminen on mahdollista, kun informaatiota tutkitaan eri näkökulmista ja sovelletaan toiminnassa erilaisten kokeilujen kautta. Tämän takia tietämystä on vaikeaa siirtää suoraan opettajalta oppilaalle. Tämän takia myös yhden organisaation tietämystä ei voida suoraan siirtää toiselle. Data ja informaatio ovat staattisia, mutta tietämys on muuttuvaa, koska se elää meidän kanssamme.

Tietämys syntyy kokemuksen kautta. Kuinka siis informaatiotulvan keskellä saisimme sitä rakennettua? Hiljattain julkaistun tutkimuksen (Di Stefano & al., 2014) mukaan oppiminen tehostuu, kun siihen liitetään reflektio, eli tarkoituksellinen opitun pohtiminen, yhteenvetäminen, mallittaminen ja selittäminen. Tutkimuksen mukaan vaikutus tulee itsesäätelytaitojen lisääntymisen myötä: kun opittua ja sen merkitystä itselle pysähdytään pohtimaan lisääntyy myös yksilön (ja epäilemättä myös organisaation) luottamus kykyihinsä tavoitteiden saavuttamiseen. Tämä taas tuottaa entistä parempaa oppimista. Pelkän informaation ja faktatiedon jakamisen sijaan oppimisen pitäisi sisältää mahdollisuus reflektioon. Nykyisin näin ei aina ole.

mutkat

Viisaus on jälkiruokaa

Viisaus on Ackffin mallissa tiedon ylin taso. Siihen päästään silloin, kun jatkuvassa tietämyksen karttumisen prosessissa kertyy tarpeeksi malleja ja yleistyksiä, jotta on mahdollista nähdä uusia yhteyksiä ja yhdistellä asioita kokonaan uudella tavalla. Viisauttakaan ei ole mahdollista suoraan siirtää henkilöltä tai organisaatiolta toiselle, mutta viisauden tunnistaminen muissa antaa mallin siitä, mihin pitäisi pyrkiä. Viisaus, niinkuin tietämyskin, ovat eritoten yhteisöllisiä ominaisuuksia, ja oppiminen on yhteisön tehtävän toteuttamisen edellytys (ks. esim. Hakkarainen, 20065). Sekä tietämyksen että viisauden kartuttamiseen tarvitaan yhteisöllistä oppimista – ja tietenkin myös tilaa ja aikaa jatkuvaan oppimisen arviointiin.

Tällainen toiminta on nopeasti muuttuvassa työ- ja tuotantoelämässä yrityksille ja yksilöille kilpailuetu. Tuoreen väitöskirjan (Sirén, 2014) mukaan tällainen, emergentti strateginen oppiminen on tarpeen toimialoilla, jotka toimivat nopeasti muuttuvissa toimintaympäristöissä. No, sellaisiahan taitavat nykyisin olla kaikki alat, jos niikseen tulee. Yksilöiden tasolla viisaus karttuu toki kokemusten kautta, mutta sen ohella on tarpeeen jatkuva oman toiminnan tarkkailu ja muuttaminen. Oppimistieteellisen tutkimuksen mukaan tällainen oppimisen itsesäätöisyys, joka sisältää tavoitteiden asettamista, oppimisen tarkkailua ja tavoitteiden toteutumisen arviointia johtaa ymmärtävään oppimiseen – se tuottaa siis viisautta.

Korpifilosofi Konsta Pylkkänen määritteleekin yhden viisauden lajin seuraavasti: ”… kaukoviisaus… on sitä, että asiat harkitaan etukäteen ja kuvitellaan tapaus sikseenkin elävästi, että kun se kerran tapahtuu, on reitit selvät. […] Mutta tässä lajissa on kaksi pahaa vikaa; asia jää huvikseen tapahtumatta tai se sattuu eri tavalla. Joka arvaa ottaa nämäkin huomioon, sille on maailmanranta kevyt kiertää…” (Veikko Huovinen. Havukka-ahon ajattelija).

Lähteitä:

Ackoff, RL(1989). From Data to Wisdom.  Journal of Applies Systems Analysis, Volume 16, 1989 (3-9).

Di Stefano, G., Gino, F., Pisano, G. & Staats, B. (2014). Learning by thinking: how reflection aids performance. Working paper 14-093. Harvard Business School.

Hakkarainen, K. (2006). Kollektiivinen älykkyys. Retrieved from http://www.helsinki.fi/science/networkedlearning/material/KaiHakkarainenKollektiivinen.pdf

Schumaker, R., P. (2011). From Data to Wisdom: The Progression of Computational Learning in Text Mining. Schumaker Communications of the IIMA © 2011 48 2011 Volume 11 Issue 1

Sirén, C. (2014). Strategic learning: a route to competetive advantage. Acta Wasaensia 297, Business Administration 119.