Avainsanat

, , , , , , , , , , , ,

Toimintaan osallistumisen pakko

Elämme kiinnostavia aikoja, koska nyt ollaan laittamassa uuten kuosiin koko sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmiä. En aio kirjoittaa tästä järjestelmätason muutoksesta sinänsä. Otan esille sen sijaan teeman, joka näyttää nyt nousevan sosialiturvaa koskevassa keskustelussa esille vahvasti. Tarkoitan jälleen kerran käynnistyvää keskustelua sosiaaliturvan passivoivasta vaikutuksesta. Yhtenä keskustelun käynnistäjänä on toiminut YLE:n hiljattain julkaistu kyselytutkimus, jonka tulosten mukaan sekä rikkaat että köyhät ovat sitä mieltä, että nykymuotoiset sosiaalituet passivoivat ihmisiä. Sanomalehti Pohjalainen kirjoittaa tutkimusten tuloksista seuraavasti:

Kyselytuloksen taustalla on suuri ja ajankohtainen kysymys siitä, kuinka paljon yksilön on hyvä ottaa vastuuta elämästään ja kohtaloaan omiin käsiinsä.

Vihreiden Heidi Hautala taas toteaa samassa jatkumossa, että

Sosiaaliturvamme muodot ovat sellaisia, että ne eivät kannusta ihmisiä ottamaan omaa vastuuta.

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (Kok.) taas ehdotti Ilkan ja Pohjalaisen haastattelussa luopumista vastikkeettomasta sosiaaliturvasta. Hänen mielestään

Olisi ihan oikein, että tukien saajat velvoitettaisiin ottamaan vastaan työtä kunnissa tai yrityksissä.

Ylen haastattelema perussuomalaisten Olli Immonen on samoilla linjoilla:

Olen sitä mieltä, että meillä sosiaalituki tulee asettaa sille tasolle, että se kannustaa työntekoon. Nykyään liian moni, eritoten nuori, valitsee sen vaihtoehdon, että jää elämään tukien varassa sen sijaan, että menisi töihin.

Keskustan näkemys on jossain määrin maltillisempi. Varapuheenjohtaja Annika Saarikko ymmärtää Ylen uutisen mukaan ihmisten huolen asiasta, mutta

On kuitenkin muistettava, että keskuudessamme on paljon sellaisia ihmisiä, joille työnteko ei syystä tai toisesta ole mahdollista.

Vasemmisto puolestaan antaa huutia. Esimerkiksi vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja, Annika Lapintie, toteaa aivan oikein, että

Kyselyn tulos kertoo ainoastaan ihmisten mielipiteistä ja asenteista.

Huomaa kuitenkin helposti, että useimmissa kommenteissa korostuu vastuullisuuden ja velvoitteiden näkökulma. Puheesta kuuluu myös, että ratkaisuna olisi lainsäädännön muuttaminen niin, että sosiaaliturvaan sisältyisi toimintaan osallistumisen velvollisuus tai sosiaaliturvan niukentaminen niin, että syntyisi toimintaan osallistumisen pakko.

Toimintaan osallistumisen mahdollisuudet

Keskustelu näyttää harhautuvan väärille urille. Siihen on kaksi syytä. Ensinnäkin osallisuus on pikemminkin oikeus kuin velvollisuus. Toiminta on ihmiselle luonnollista, ja ihmiset osallistuvat toimintaan, jos siihen vain on mahdollisuus. Työelämän ulkopuolella olevatkaan tuskin ovat täysin toimettomia — he tekevät jotain mielekästä, josta nyt vain ei makseta palkkaa. Oikeastaan osallisuuden sijaan pitäisikin puhua toimijuudesta.

Toinen, vielä merkittävämpi merkki keskustelun harhautumisesta väärään suuntaan on se, että siinä näyttää jäävän täysin huomiotta meneillään oleva, tieto- ja viestintätekniikan huiman kehityksen aiheuttama, työn muutos. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos julkaisi hiljattain raportin, jonka mukaan seuraavien kymmenen vuoden aikana Suomesta katoaa teknologisen kehityksen myötä 30 % nykyisistä työpaikoista. Ei ole ilman muuta selvää, löytyykö niiden tilalle vastaavaa määrää korvaavia työpaikkoja. Kannattaa lukea oheinen Ville-Veikko Mastomäen ja Jaakko Stenhällin kirjoitus, jossa on oivallinen näkökulma erityisesti kiihtyvän muutoksen politiikalle aiheuttamiin muutoksiin. Heidän mukaansa teknologia on aina muuttanut työtä ja sen myötä on hävinnyt työpaikkoja. Aikaisemmissa murroksissa korvaavaa työtä on syntynyt uusille aloille mutta nyt tilanne on toinen. Tieto- ja viestintäteknologia tehostaa ja muuttaa kaikkia töitä, joten eri alojen välillä ei enää entiseen tapaan ole mahdollista siirtyä uusiin tehtäviin. Alojen sisäisiä töitä, joihin voisi muutoksen myötä siiryä, ei myöskään enää ole samassa määrin kuin ennen.

Mastomäen ja Stenhällin huoli on seuraava: teknologinen kehitys on nopeaa — tieto- ja viestintäteknologian ollessa kyseessä eksponentiaalista — mutta politiikka on hidasta. Olen samaa mieltä, jo yllä oleviin poliittisiin sitaatteihinkin viitaten.

Osallisuus antaa siivet. Kuva Christian Schloe http://www.mymodernmet.com/profiles/blogs/christian-schloe-digital-art

Osallisuus antaa siivet. Kuva Christian Schloe http://www.mymodernmet.com/profiles/blogs/christian-schloe-digital-art

Toimintaan osallistumisen oikeus

Niin, alunperin minun ajatuksenani oli kirjoittaa Kalevan alkuvuoden sunnuntailiitteen mainion teeman innoittamana onnellisuudesta. Vielä sitä ennen pohdin joulukirjani pohjalta postausta teknologian mentaalihistoriasta. Molemmat liittyvät kaikeksi onneksi sosiaaliturvateemaan. Onnellisuus siksi, että mitä ilmeisimmin onnellisuus liittyy erityisesti toiminintaan — onnellinen ihminen on mukana mielekkkäässä toiminnassa. Teknologian mentaalihistoriasta (tuo kirja löytyy muuten lukemistosta) voi taas päätellä, että teknologian muutos on aina herättänyt syviä epäluuloja ihmisissä. Varmasti ensimmäisen talikonkin keksimisen yhteydessä on kuulunut vastustavaa puhetta (”Miksi lantaa pitäisi pellolle heitellä?”). Pitäisi kai olla yllättymättä, mutta samanlaista epäluuloa on liittynyt haarukkaan (”Synnillistä!”), painettuun kirjaan (”Naiset turmeltuvat.”), elokuviin (”Moraali rappeutuu.”), televisioon (”Nyt se moraali vasta rappeutuukin.”) ja niin edelleen. Samanlaista keskustelua on käyty tietokonepelaamisesta, tietokoneista, tieto- ja viestintätekniikasta, sosiaalisesta mediasta ja varmasti käydään — ja on jo toki käytykin — robotisaatiosta. Tuo tieto- ja viestintäteknologian eksponentiaalinen kehitys kuitenkin on aivan erilaista kuin teknologinen kehitys aikaisemmin. Ennen oli hivenen enemmän aikaa vastustaa, sopeutua ja reagoida. Meneillään olevassa muutoksessa sitä on selvästi vähemmän, ja siksi on syytä olla huolestunut siitä, että poliitikot — ja ehkä myös talouselämän päättäjät (viittaan Ylen  hiljattain esittämään Björn Wahlroosin haastatteluun) puhuvat sosiaaliturvasta katoavan ajan äänellä.

Nykyinen sosiaaliturvamme rahoitetaan suurelta osin työtä verottamalla. Puhe siitä, että sosiaaliturvaan pitäisi sisällyttää osallistumisen pakko tuo esille sen, että tulossa olevaa mullistusta ei havaita. Jos Mastomäen ja Stenhällin sekä Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen skenaariot pitävät paikkansa, ongelmaksi muodostuu myös sosiaaliturvan rahoitus, kun yhä suurempi osa väestä syrjäytyy työelämästä kokonaan. Rahoitusta pitäisi siis pohtia ja sen lisäksi sitä, kuinka yhä suuremmille joukoille ihmisiä turvataan oikeus osallisuuteen ja toimijuuteen.

Löytyy toki esimerkkejä innovaatioista, jotka tukevat osallisuutta ja toimijuutta. Katsokaapa vaikka, mitä tapahtui, kun Lontoossa annettiin kodittomille vastikkeetonta rahaa useita tuhansia puntia. Tai kuinka Kehitysvammaliiton ja Kehitysvammaisten Palvelusäätiön hankkeessa annettiin sosiaalipalveluiden käyttäjille henkilökohtaisen budjetoinnin avulla mahdollisuus suunnitella ja järjestää tukensa ja palvelunsa itselleen mielekkäällä tavalla!

Pienenä loppukaneettina tulee mieleeni muinoinen ESR-projekti 1990-luvun puolivälin tienoilta, jonka yhteydessä osallistuin EU-aikojen alussa kansainväliseen seminaariin. Siinä olivat  yhdistävinä tekijöinä juuri osallisuus ja toimijuus sekä niihin voimaantuminen. Minulle jäi mieleen hollantilainen päihdeprojekti, jossa narkomaaneja ei hoidettu, vaan heille järjestettiin mahdollisuus akviiviseen toimijuuteen — muistaakseni vanhusten avustaminen oli kyseessä, aika radikaalia siis. Tuloksena oli se, että joku pääsi eroon huumeista, suuri osa ei päässyt, mutta kaikki kykenivät suoriutumaan tarvittavista tehtävistä ja vanhuksetkin olivat ensi säikähdyksen jälkeen tyytyväisiä. Sekin jäi mieleen, että kuulemassa olleet nuoret byrokraatit pitivät tämänkaltaisia toimintatapoja täysin mahdottomina toteuttaa. Silti: eikö tuossa juuri ole esimerkki siitä, mitä toimijuutta tukemalla voidaan saada aikaan?

Vai mitä mieltä olet?