Avainsanat

, , , ,

Riitaa stressistä Jari Sarasvuon kanssa

Hiljattain, aivan erään ohjaamani kurssijakson loppumetreillä, tuli puheeksi stressi. Tai ei oikeastaan tullut, koska eihän teemaan enää siinä vaiheessa ehtinyt paneutua — ainakaan ilman kohtuutonta stressiä. Näin ollen lupasin kirjottaa aiheesta artikkelin, vaikka se ei aivan ydinosaamistani olekaan. Siksi toisekseen, on teema kiinnostanut minua muutenkin. Loppukesällä professori Markku Niemivirta https://twitter.com/mniemivirta twiittasi Jari Sarasvuon HS:iin kirjoittamasta artikkelista otsikolla ’Työstressi johtuu heikkoudesta’. Artikkeli löytyy tästä. Olen kuunnellut Jarin radio-ohjelmaa Yle-puheesta kiinnostuneena, ja arvostan hänen tapaansa puhua suoraan. HS:n artikkelissakin Jari toteaa suoraan, että

krooniseksi yltyvä ja terveyttä uhkaava työstressi johtuu ensisijaisesti heikkoudesta.

Hän lyttää samalla tutkimukset, jotka liittävät työstressin työhön. Nyt tekee mieleni itsekin kärjistää, ja todeta, että Jarin näkemys on melko mustavalkoinen. Artikkelista saa käsityksen, että riittävästi harjoittelemalla oppii sietämään stressiä niin, että siitä ei ole haittaa. Se on vähän sama kuin väittäisi, että terävän naulan päällä oppii seisomaan ongelmitta, kunhan vain kunnolla kovettaa jalkapohjansa. No, me kaikki tiedämme, että sellaisiakin poikkeusyksilöitä löytyy. Luulen kuitenkin, että Jari ymmärtää hyvin, että stressi on mutkikas ilmiö, josta puutteellinen stressinsietokyky tai huono fyysinen kunto selittää vain osan.

Stressi ilmiönä

Arkikielessä stressi kuvaa haitallista ilmiötä, joka kuluttaa voimia ja jolla on tutkimustenkin mukaan (listaan niitä tuonnempana) monenlaisia haitallisia vaikutuksia. Tällöin puhutaan distressistä. Stressin toinen puoli on eustressi. Se saattaa olla jopa nautittava tila, jossa ajatukset lentävät, ideoita syntyy ja työhön uppoaa niin, että ajankulku unohtuu. Eustressistä voi lukea pätkän esimerkiksi tästä.

Positiivista eustressiä voi löytää töistä, harrastuksista, perheestä, ystäväpiiristä ja kaikenlaisesta itsensä toteuttamisesta. Yksi yleisimmistä eustressin lähteistä on liikunta.

Jarin artikkelissaan kuvaama, parannuksen tehnyt pariskunta on mitä ilmeisimmin hankkiutunut eustressin pariin. Eustressi toimii varmasti vastapainona distressille, mutta eihän se poista stressin syitä. Minä väitän, että mikäli työ aiheuttaa (dis)stressiä, työllekin pitäisi tehdä jotain – pelkkä eustressin lisääminen ei riitä. Toki on mahdollista ja tarpeellista myös tietoisesti hakea työstä innostuksen kohteita, jotka tuottaisivat eustressiä. Sitä voisi jopa pitää jokaisen velvollisuutena, niinkuin voisi tottakai pitää myös omasta fyysisestä kunnosta huolehtimista. Elämä kun on myös oman itsensä johtamista.

Stressi (ja epäilenpä, että myös eustressi pidemmän päälle liian isoina annoksina) on tutkimusten mukaan varsin haitallinen ilmiö. Työterveyslaitoksen ja Oulun yliopiston tutkimuksen mukaan stressi ajaa raatajan jääkaapille. Työssä stressaantuneen ihmisen voi olla vaikea tehdä elämäntapamuutoksia, ellei työtä kehitetä vähemmän stressaavaksi. HS:n kuluvan vuoden toukokuussa julkaiseman uutisen mukaan stressi vähentää naisten viehättävyyttä. Vuonna 2011 HS uutisoi, että vanhempien stressi muuttaa pysyvästi lasten geenejä. Stressi voi myös aiheuttaa dementiaa ja kutistaa aivoja — vieläpä niillä aivojen alueilla, jotka säätelevät tunteita ja itsekontrollia. Stressaantuneen ihmisen voi siis olla fysiologisista syistä vaikeaa tehdä parannus ja lähteä hoitamaan stressiä liikkumalla.

Cambridgen yliopisto listaa stressin haittavaikutuksia seuraavasti:

  1. Fyysisiä haittoja ovat: unihäiriöt, mahavaivat, päänsäryt, kohonnut verenpaine sekä sydän- ja verisuonisairaudet
  2. Emotionaalisia haittoja ovat: ahdistus ja ärtyisyys, masennus ja vaihtelevat tunnetilat
  3. Älyllisiä haittoja ovat keskittymiskyvyttömyys, motivationaaliset ongelmat, ajattelun vaikeutuminen, päätöksenteon hankaluudet ja muistihäiriöt
  4. Käyttäytymiseen liittyviä haittoja ovat päihteiden väärinkäyttö, haluttomuus, käytöshäiriöt, eristäytyminen ja epätäsmällisyys.

Organisaation toiminnassa Cambridgen yliopisto listaa vielä haittavaikutuksina lisääntyneet poissaolot, henkilöstön korkean vaihtuvuuden, aikataulujen lipsumisen, tuottavuuden laskun ja monenlaisten työhyvinvointia alentavien ilmiöiden lisääntymisen. Stressin haittoja voisi varmaan listata enemmänkin, mutta noistakin jo huomaa, kuinka paljon niitä on.

Voiko stressiä hallita?

Lyhyt vastaus otsikon kysymykseen kuuluisi: kyllä voi! Jarin ehdottama elämäntapojen muuttaminen on yksi keino. Sain myös ystävälliseltä naapurityöhuoneen psykologilta oivalliset ohjeet keskeisiksi stressinhallintataitoja parantaviksi elämänhallintataidoiksi. Niihin kuuluu monenlaisia itsesäätöisyyteen, metakognitioon ja toimijuuteen liittyviä ominaisuuksia, joita ei harmi kyllä järjestelmällisesti opeteta missään. Ne kehittyvät sattumanvaraisesti, elämänkokemuksen myötä. Jos näitä taitoja puuttuu, on vaikea toimia niin kuin Jari ehdottaa ja tehdä täyskäännös stressin hallitsemisessa. Seuraavaksi lyhyt lista noista keinoista:

  1. Jämäkkyys, johon kuuluu kritiikin käsittely, tunteiden ilmaisu, kyky sanoa ei (ja kyllä) ja kielteisten tunteiden käsittely.
  2. Ajankäytön hallinta, johon liittyy tavoitteiden asettaminen, vitkastelusta luopuminen, perfektionismin hillintä, delegointi ja kiireen voittaminen.
  3. Rationaalinen ajattelu, eli ajatusvääristymien korjaaminen, ”täyttymisten tyrannian” voittaminen ja myönteinen puhe itselle.
  4. Ihmissuhteiden kehittäminen, jossa keinoina minäpuhe ja menneisyyden vaikutusten tiedostaminen ovat tarpeen.
  5. Itsestä huolehtiminen rentoutumalla, hengitystekniikoilla, liikunnalla, terveellisellä ruokavaliolla, kehittämällä harrastuksia ja laajentamalla ystäväpiiriä.

Tuossa onkin kattava lista hyviä keinoja. Siitä vain harjoittelmaan, ja distressi vähenee ja eustressi lisääntyy. Jospa se onnistuisikin pelkästään niin, että ottaa itseään niskasta kiinni!

Stressin hallitsemisesta toiminnan tasolle

Nyt pääsemmekin teemaan, josta olen Jarin kanssa vahvasti eri mieltä. Stressiä mutkikkaana sosiaalisena, psykologisena ja fysiologisena ilmiönä ei voi täysin ymmärtää pelkästään tutkimalla stressistä kärsivää ihmistä ja hänen ominaisuuksiaan tai niiden puutetta. Stressi liittyy myös teollisen kulttuurin työnjakoon, koulutusjärjestelmän kykyyn opettaa tiedon omaksumista eikä niinkään ymmärtämistä ja länsimaisen kulttuurin taipumukseen ymmärtää ihminen tilanteen mukaan joko fyysisenä tai psyykkisenä oliona. Teollisella kulttuurilla on tavaroiden ja palveluiden tuottamisen ohella myös mainio stressintuottokyky.

Teollisen kulttuurin työnjaon mukaan työterveyslääkärin tehtävänä on antaa sairaslomaa – Jaria siteeraten – vitutukseen, työnjohtajan tehtävänä on jakaa töitä ja seurata, että ne tulevat tehdyksi kunnolla ja ajallaan ja työntekijän tehtävänä tietenkin ottaa tehtäväkseen annetut työt. Lieneekö polkuriippuvuutta, mutta nämä teollisen kulttuurin rakenteet vaikuttavat voimakkaasti edelleen, vaikka olemme jo siirtyneet aikoja sitten tietoyhteiskuntaan ja siirrymme kovaa vauhtia maailmanlaajuiseen, innovatiivisuutta korostavaan digitaaliseen verkostotalouteen.

Teollisista prosesseista (joita on sovellettu teollistuneissa maissa laajasti kaikkialla) ollaan siirtymässä yhteiskehittelytuotantoon. Sille on ominaista ymmärrys siitä, että työntekijä on työnsä asiantuntija, ja työnjohdon tehtävä on tarjota mahdollisuuksia ja resursseja ongelmien ratkaisemiseen. Toisin sanoen yhteiskehittelytuotanto merkitsee siirtymistä teollisen kulttuurin työntöohjauksesta imuohjaukseen. Työn imu on omiaan saamaan aikaan eustressiä. Työn imusta voi lukea lisää tästä ilmiötä paljon tutkineen Työterveyslaitoksen Jani Hakasen Slidesharestä.

Haitallisen stressin vähentämisessä yhteiskehittely merkitsisi yhteistyötä työnjohdon ja työntekijän välillä ja yrityksiä korjata stressiä tuottavaa toimintaa. Ääritilanteessa, jossa stressi on jo ehtinyt aiheuttaa terveysongelmia, yhteiskehittelyyn pitäisi ottaa mukaan työterveyshuolto, ettei kävisi niin, että tilannetta yritetään korjata lääkkeillä ja sairaslomilla. Monet, hiljalleen lisääntyvät, varhaisen välittämisen mallit pyrkivät juuri tähän. Niissä jokainen toimintaan osallistuva ottaa vastuuta ratkaisuista ja eri näkökulmat yhdistämällä voimaantua eustressistä. Näin emme kenties saisi stressiä stressistä.

Mitä mieltä olet, Jari?