Avainsanat

, , , ,

Onko yhteiskunta kuin kone?

Olen seurannut vähän vasemmalla korvalla jälleen virinnyttä keskustelua alkoholihaitoista ja niiden vähentämisestä. Aihe ei todellakaan ole oman asiantuntemukseni ydintä, mutta yksi avaus tässä keskustelussa herätti kiinnostukseni. Huomasin erään yhteiskuntatieteilijän näkökulman teemaan (harmi kyllä, en huomannut silloin tallettaa juttua, enkä löydä sitä enää mistään) ja jutun ydin oli se, että yhteiskunta on mutkikas kokonaisuus, jota ei voi säätää kuin konetta. Yleinen ajatus näyttää kuitenkin olevan, että yhteiskunta on koneen kaltainen, ja sitä voi kehittää ja korjailla kuten konetta — parantelemalla osaa siellä, toista tuolla.

Koneet ja tuotannolliset prosessit ovat nykyisen, varsin korkean aineellisen elintasomme takana. Samanlaisella logiikalla toimii yhteiskuntamme muutenkin: on erilaisia palveluprosesseja, päätöksentekoprosesseja, koulutusprosesseja… Näissä kaikissa kullakin toimijalla on omat, tarkkaan määritellyt tehtävänsä, joita siis pitäisi pystyä säätelemään samalla tavalla kuin koneen osia.

Nyt, kun sosiaali- ja terveysministeriö haluaisi haittoja vähentääkseen kiristää alkoholin saatavuutta (ks. tarkemmin tästä) monin eri tavoin, vaikuttaa siltä, että pyrkimys on toimia samalla logiikalla kuin konetta säätävä insinööri toimii. Luodaan uusia sääntöjä ja rajoitteita, eli tehdään säätöjä, joita tekemällä alkoholihaittojen pitäisi vähentyä.

Täälläkö se uusi keskiolutravintola on? Kuva Justin Lo http://www.mymodernmet.com/profiles/blogs/animals-as-friends

Täälläkö se uusi keskiolutravintola on? Kuva Justin Lo http://www.mymodernmet.com/profiles/blogs/animals-as-friends

Yhteiskunta onkin konetta huomattavasti mutkikkaampi kokonaisuus

Yhteiskunta on kuitenkin enemmän kuin erilaisten prosessien kooste ja enemmän kuin yksittäisten ihmisten ja ryhmien muodostama kokonaisuus. Yhteiskunta on kultturinen kokonaisuus, jossa erilaiset ihmisten ja ihmisten muodostamien kokonaisuuksien omalle toiminnalleen muodostamat merkitykset ja mielet kohtaavat jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Kulttuuri on muuntuva ja muuttuva, ja kulttuurisessa toiminnassa ainoastaan yhden osan säätäminen voi johtaa ennalta-arvaamattomiin seuraamuksiin.

Esimerkiksi alkoholinkäytöllä on monenlaisia merkityksiä ja mieliä alkoholinkäyttötoimintaan osallistuvista riippuen. Alkoholin valmistajalla alkoholille on oma merkityksensä: sitä täytyy myydä, jotta siitä saa rahaa. Sama pätee alkoholin myyjään. Sosiaali- ja terveysviranomaisilla taas on samaiselle toiminnalle erilainen merkitys. He pohtivat sitä erityisesti sosiaalisten ja terveyshaittojen — ja joskus hyötyjen näkökulmasta. Valtiovallalla merkitys taas on kaksijakoinen. Alkoholi on haittojen lähde mutta siitä saa myös hyvin verotuloja.

Myös yksittäisille käyttäjille alkoholilla on monenlaisia merkityksiä. Minä juon, koska pidän oluen ja viinin mausta. Sinä juot, koska haluat irroitella ja olla sosiaalinen. Nuo juovat, koska he haluavat unohtaa arjen kurjuuden. Nämä juovat, koska ovat alkoholiriippuvaisia. Ne juovat, koska vanhemmatkin juovat. Me juomme, koska meillä on juomisen kulttuuri; se näkyy jo siinäkin kuinka kaasupullon kokoiset nappulat vetävät marketin aulassa koulupäivän päätteeksi energiajuomaa ja pörisevät innoissaan.

Tällainen kokonaisuus tuo mieleen Niklas Luhmanin (ks. tästä) yhteiskuntakäsityksen, ekologisen kommunikaation, jossa kaikki toimijat suhtautuvat toisiinsa ympäristönä ja muodostavat yhdessä eräänlaisen ekosysteemin. Kuinka tuollaiseen kokonaisuuteen olisi mahdollista vaikuttaa?

Miten kulttuurihistorallinen toiminnan teoria auttaisi ymmärtämään yhteiskuntapolitiikkaa?

Yhteiskuntapolitiikkaan kuuluu paljon ilmiöitä — alkoholipolitiikka mukaan lukien —joita Yrjö Engeström kutsuu pakeneviksi kohteiksi (ks. esim. aikaisempi postaukseni tästä). Niille on ominaista mm. se, että ne eivät ole kenenkään hallinnassa, mutta vaikuttavat elämäämme monin eri tavoin. Pakenevan kohteen käsittelemiseksi pitäisi yhdistää mahdollisimman monta näkökulmaa — tai toimintajärjestelmää — niin, että ne kykenisivät yhdessä käsittelemään samaa kohdetta. Siis lainsäädäntö (sääntöjä tuottava toiminta), veropolitiikka (tuloja tuottava toiminta), terveyspolitiikka (haittoja ehkäisevä ja korjaava toiminta) ja käyttäjien toiminta pitäisi pystyä tavalla tai toisella yhdistämään synkronoiduksi kokonaisuudeksi. Tämä ei ole aivan helppoa, eikä edustuksellinen demokratia vaaleilla valittuine päättäjineen, virkakoneistoineen ja asiantuntijoineen näytä pystyvän tällaiseen synkronoituun toimintaan. Kukin toimija tutkii toimintaa pääasiassa omasta näkökulmastaan.

Toiminnan teorian vahvuus yhteiskunnallisten ilmiöiden selittäjänä on se, että toiminnan käsite yhdistää sosiaalisen ja psykologisen. Yksi tapa kuvata tätä yhdistelmää on seuraava, kerroksittainen jaottelu:

Image

Alkoholipolitiikasta alkoholikulttuuriin

Myös alkoholinkäytössä toimija tietää mm. sen, että jos juo alkoholia, sillä on määrätyt seuraukset. Kaikesta terveys- ja alkoholivalistuksesta huolimatta toimija voi kuitenkin sopivan tilaisuuden tullen juoda liikaa, väärässä paikassa, väärään aikaan, väärällä tavalla tai peräti paljon ja pitkään niin, että juoppoutuu. Alkoholipolitikka kohdistuu juuri tähän ristiriitojen kerrokseen, ja siinä on pyrkimys ulkoa käsin kontrolloida alkoholinkäyttötoimintaan osallistuvien tekoja ja toimintaa. Myös alkoholinkäyttäjät tarkastelevat toisia alkoholinkäyttäjiä ensisijaisesti tämän kerroksen näkökulmasta.

Miten sitten olisi mahdollista päästä toimijuuden kerroksen tasolle? Avainasemassa lienevät kulttuuriset työkalut. Hyvä esimerkki tulee edellä mainitsemani tuntemattomaksi jäävän yhteiskuntatieteilijän kommentista: taisi olla 90-luvulla, kun syystä tai toisesta keskioluen käytöstä tuli muoti-ilmiö, jonka seurauksena vahvempien oluiden menekki pieneni. Tuolle ilmiölle ei hevin löydy muuta selitystä, kuin että kulttuuri muuttui syystä tai toisesta niin, että osa kansasta alkoi suosia keskiolutta. Itsellenikin muistuu helposti mieleen keskioluen puolesta puhuja, M. A. Numminen. Ylen elävän arkiston dokumenttiin keskiolutbaarien viiksekkäistä ystävistä pääset tästä.

Näin ollen: alkoholipolitiikan sijaan pitäisi vaikuttaa alkoholikulttuuriin, jotta alkoholihaitat vähenisivät kulttuurisen muutoksen myötä.