Avainsanat

, , , ,

Yliopistolla perehdyimme opiskelijakollegoiden kanssa tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön historiaan TEL2-kurssilla samaan aikaan, kun Työ- ja Elinkeinoministeriö julkaisi vuoteen 2020 ulottuvan kehittämisstrategiansa. Sen tavoitteena on saada Suomeen Euroopan paras työelämä. Opiskelijan roolissa hain ja luin artikkeleita, jotka liittyivät medialukutaitojen kehittämiseen ja työelämän asiantuntijana pohdiskelin samalla, että kuinkahan kummassa tällaiset taidot vaikuttavat työelämän kehittymiseen. Yksi  artikkeli, jonka tiivistelmä löytyy alempaa, käsitteli kriittisiä lukutaitoja mediayhteiskunnassa. Kirjoittaja, Leena Rantala, esittää artikkelissaan kriittisen kasvatusteorian pohjalta, että kouluissa pitäisi opettaa – ei pelkästään kriittistä informaation kuluttamista – vaan myös kriittisiä asenteita ja käytäntöjä suhteessa maailmaan ja elämään. Oppilaiden pitäisi oppia siis suhtautumaan kriittisesti myös koulutusjärjestelmään, opetukseen ja opettajan toimintaan. Melko radikaalia! Työelämän näkökulmasta tällaiset taidot merkitsisivät jatkuvaa kriittistä, työhön liittyvien perusoletusten kyseenalaistamista ja osallistumista toiminnan kehittämiseen, joka ei taas ei ole niinkään radikaalia.

Toinen TEL2-kurssin toimeksiantoon liittyvä artikkeli käsitteli lukutaidon opetusta diginatiiville nuorisolle. Kirjoittaja, Robert F. Kenny, kuvaa tieto- ja viestintäteknologian kehityksen mukanaan tuomaan ristiriitaan kirjoitetun ja digitaalisen tekstin välillä. Hänen mukaansa tekstillä ei ole diginatiiville nuorisolle sellaista merkitystä, joka motivoisi opiskelemaan lukemista. Tähän ristiriitaan sisältyy myös kiinnostava huomio siitä, että tekstin lukutaito on historiallisesti varsin ohimenevä ilmiö, ja digitaalisen median kehittymisen myötä ollaan palaamassa historiallisesti tuhansia vuosia ennen kirjapainotaidon kehittymistä käytettyihin viestinnän tapoihin. Kenny päätyi tekemään kokeen, jossa hyödynsi videolla tehtyjä tarinoita opetuksessa. Lopputuloksena oli, että oppilaat innostuivat videotarinoiden ohella myös tekstistä ja oppivat myös suhtautumaan kriittisesti tarjolla olevaan tietoon ja lukemaan kriittisesti tekstiä ja digitaalista mediaa. Tiivistelmän Kennyn artikkelista voi lukea alta.

Sekä Rantalan että Kennyn artikkelit tuovat esille selkeän tarpeen ja samalla myös keinoja kehittää koulutusjärjestelmää ja opetusta. Tästä teemasta olen postannut aikaisemminkin, samoin siitä, että koulutusjärjestelmän muuttuminen on välttämätöntä, koska työelämä muuttuu. Työelämän asiantuntijana päädyinkin hakemaan yhteyttä kriittisten medialukutaitojen ja työelämän muutosten välillä. Sellainen yhteys löytyy Järvensivun ja Alasoinin artikkelista, jossa he tiivistävät työelämän muutoksen suuntia kutakuinkin samanlaisella aikavälillä kuin TEM:n työelämän kehittämisstrategia. Tiivistelmä Järvensivun ja Alasoinin artikkelista löytyy tuonnempaa tästä postauksesta. Heidän mielestään

menestyksellinen luoviminen monimutkaistuvassa työelämässä vaatii refleksiivisyyttä, eli kykyä ottaa ympäristö, oma toiminta ja jopa oma minuus kriittisen tarkastelun kohteeksi.

Uusi, uljas maailma odottaa. Kuva Vincent Bourlinhon http://www.mymodernmet.com/profiles/blogs/vincent-bourilhon-surreal-photography

Uusi, uljas maailma odottaa. Kuva Vincent Bourlinhon http://www.mymodernmet.com/profiles/blogs/vincent-bourilhon-surreal-photography

Samanlaisia valmiuksia tarvitaan Järvensivun ja Alasoinin mukaan myös organisaatioiden tasolla. Myös organisaatoiden on pystyttävä tarkastelemaan oman toimintansa perusoletuksia kriittisesti ja tarvittaessa muuttamaan toimintaa nopeastikin asiakkaiden tarpeiden muuttuessa. Tällaisessa työelämässä tarvitaankin kriittisen kasvatuksen kautta kehittyneitä kriittisiä sekä sosiaalisen ympäristön, toiminnan, ihmisten että median lukutaitoja. Tuottaakseen tällaisia taitoja koulun ja koulutusjärjestelmän olisi pystyttävä toimimaan nyt niinkuin tulevaisuuden työelämän organisaatiot Järvensivun ja Alasoinin mielestä toimivat: tarkastelemaan kriittisesti omaa toimintaansa ja muuttumaan tarpeiden mukaan. Omassa Twitterin uutisvirrassani ja opiskelijakollegoiden puheessa näen merkkejä tällaisesta mutta lähipiirin nuoria koululaisia kuunnellessani ja tapaamiani opettajia haastetellessani kuuluu myös hitauden ääni. Sitä ääntä kuunnellessa tuntuu siltä, että (lähi)tulevaisuuden työelämän tarpeisiin vastatakseen koulutusjärjestelmä muuttuu liian hitaasti.