Avainsanat

, , , , , , , ,

Työelämän muutoksesta ja sen hallitsemisesta on julkaistu paljon kirjallisuutta. Tuoreimpana luin Saku Tuomisen ja Pekka Pohjakallion Työkirjan, joka on pinnalta vähän konsulttihöttöä mutta sisältää paljon asiaakin, jos unohtaa tuon hieman hassunkurisen kielellisen ilmiasun. Tuominen ja Pohjakallio luettelevat neljä meneillään olevaa, merkittävää maailmanlaajuista muutosta,

  • Digitalisoituminen

  • Liikkuvuus

  • Globalisaatio

  • Epävarmuus,

joihin meidän pitäisi paraikaa sopeutua.

EDUTOOL-opintojen TEL2-kurssilla puhuttiin edellisellä lähipäivällä siitä, mikä on koulun rooli tietoyhteiskunnassa. Jari Laru piti aiheesta luennon, jonka aikana päädyin pohtimaan sitä, miksi koulutusjärjestelmä muuttuu niin hitaasti. Itsekriittisesti mietin myös sitä, että en itse työskentele koulussa, ja voi olla, että omat käsitykseni koulutusjärjestelmästä ovat menneiltä ajoilta. Toisaalta EDUTOOL-opintojen aikana lukemieni tutkimusten perusteella näyttää siltä, että koulutusjärjestelmä on koko maailman tasollakin muuttunut hitaasti, ja periaatteessa pimeältä keskiajalta aikaamme siirtynyt opettaja tuntisi olonsa melko kotoisaksi nykyistenkin koulujen luokissa. Olen toki itsekin käynyt eri asteiden kouluilla silloin tällöin, ja luokissa kohtaan aina jo omilta kansakouluajoiltakin tutun asetelman pulpeteista siisteissä riveissä, opettajan luokan edessä ja oppilaat istumassa hiljaisina muistiinpanoja tehden. No, todellisuus lienee melko lailla levottomampi, ja siksikin kummastuttaa se, kuinka hyvin koulut vastustavat muutosta. Jari Larun ja minun laillani myös tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus TIEKE:n tutkimus- ja kehittämisjohtaja, Jyrki J. J. Kasvi, on hyvin kriittinen koulutusjärjestelmän nykytilan suhteen, kuten alla olevasta Slideshare-esityksestä näkyy.

Koulut ovat hyvin vastustuskykyisiä muutoksille. Kokeilujen opit eivät leviä ja uudet käytännöt hiipuvat projektien päätyttyä. Viimeistään kuntien koulutoimet ja vanhemmat pysäyttävät muutokset. Opettajien koulutus on vuosien takaa. Oppilaat pakotetaan toimimaan vieraalla tavalla ja käyttämään heille vieraita välineitä. Opettajiltakin puuttuvat ajanmukaiset työvälineet.

Näin toteaa Jyrki J. J. Kasvi. Mutta mikä kumma muutosta hidastaa? Miksi esimerkiksi oppimistieteiden (tai kasvatustieteiden, jos niikseen tulee) löydöksiä ei hyödynnetä koulutusjärjestelmää kehitettäessä? Tutkimuksen siirtäminen käytäntöön lienee ikuisuusongelma – se ei välttämättä kiinnosta tieteilijöitä, joiden toiminta keskittyy nykyisin yhä enemmän artikkeleiden tuottamiseen ja julkaisemiseen mahdollisimman korkeatasoisissa lehdissä. Niitä lukevat toiset tieteilijät, mutta niitä eivät lue käytännön toiminnassa työskentelevät opettajat tai toiminnan kehittämistä miettivät päättäjät. Yliopistojen tehtäviksi myös Suomessa määritellään tutkimuksen ja opetuksen lisäksi yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Näistä jälkimmäinen jää liian vähälle huomiolle, myös siitä syystä, että tieteestä kirjoittamista ei arvosteta tarpeeksi verrattuna tieteelliseen kirjoittamiseen. Olisiko tutkijoilla, jos he kiinnittäisivät lain mukaan huomiota myös yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, mahdollisuuksia vaikuttaa myös koulutusjärjestelmän muuttumiseen? Yksi oikean suuntainen yritys tutkimuksen yhdistämisestä toimintaan löytyy Työterveyslaitoksen johtamisverkoston Kailuluotain-blogista, jossa Kuntien Eläkevakuutuksen tutkimus- ja kehittämisjohtaja , Pauli Forma, vahvistaa

että merkittävä osa tutkimusten tuloksista jää hyödyntämättä. Usein niitä ei edes pysähdytä pohtimaan.

Forma esittelee myös toimintamallin tutkimustulosten siirtämisestä käytäntöön. Siitä kannattaisi ottaa oppia myös koulutusjärjestelmän tutkijoiden, kehittäjien ja käytännön toteuttajien. Tämä on tarpeen siksi, että teollisen yhteiskunnan opetusparadigmasta on siirryttävä kiireen vilkkaa tietoyhteiskunnan osaamisparadigmaan. Sille on ominaista Jyrki J. J. Kasvin mukaan yhdessä tekeminen ja tutkiva oppiminen, eri osaamisalojen ja käytännön ja teorian yhdistäminen, luokan ulkopuolella todellisuudesta oppiminen, mobiili ja monikanavainen oppiminen ja ennalta määrittelemättömjät oppimistulokset.