Avainsanat

, , , , , , ,

Kuluvan vuoden ja syksyn mittaan on tiedotusvälineissä kirjoitettu paljon työurien pidentämisen tarpeesta, jonka kerrotaan liittyvän erityisesti kansantalouden kestävyysvajeeseen. Yksi tuoreimmista kannanotoista oli Sixten Korkmanin kirjoitus Suomen Kuvalehdessä 50/2012. Monien muiden muassa Korkman esittää yhtenä ratkaisuna eläkejärjestelmän ikärajojen nostamista.

Mielekäs työ on tavoitteellista! Kuva Stephen Sheffield http://www.mymodernmet.com/profiles/blogs/stephen-sheffield-surreal-self-portraits

Mielekäs työ on tavoitteellista! Kuva Stephen Sheffield http://www.mymodernmet.com/profiles/blogs/stephen-sheffield-surreal-self-portraits

Kaiken aiheeseen liittyvän keskustelun perusteella lienee ilmeistä, että kestävyysvaje on todellinen pulma. Sekin pitänee paikkansa, että työurien piteneminen olisi keskeinen keino tuon pulman ratkaisemiseksi. Keinoista pitäisi kuitenkin keskustella, eikä keinotekoinen eläkeiän nostaminen ole ainut ratkaisu. Tämä näkökulma kuitenkin korostuu syystä tai toisesta meneillään olevassa keskustelussa syystä. Kaikki muut näkökulmat, joihin liittyy mm. työkyvyttömyyseläkkeelle jäämisen vähentäminen, työelämän kehittäminen ja työterveyshuollon ja työpaikan yhteistyö, näyttävät jäävän varsin vähäiselle huomiolle.

Haluankin nostaa tässä esille yhden, hyvin pientä julkisuuta osakseen saaneen tutkimuksen, jonka löydökset puhuvat selvästi sen puolesta, että työhön, sen sisältöön, sujuvuuteen ja mielekkyteen vaikuttamalla olisi mahdollisuuksia lisätä motivaatiota jatkaa työelämässä ensimmäisen mahdollisen eläkkeelle jäämisiän jälkeen. 12.11. kuluvana vuonna Työterveyslaitos julkaisi tiedotteen (ks. tästä), jonka mukaan työn imu, eli työn sujuminen, ennustaa onnellisuutta ja vähäisempää masennusta. Mekanismi ei vaikuta toisin päin –  työhyvinvointi siis vaikuttaa yleiseen hyvinvointiin mutta yleinen tyytymättömyys elämään tai masennus ei alenna työhyvinvointia.

Näin todetaan Työterveyslaitoksen ja Utrechtin yliopiston yhteistyönä tekemässä tutkimuksessa, jossa seurattiin seitsemän vuoden ajan noin 2000 henkilön työhyvinvoinnin kehittymistä ja sen seurauksia mielenterveyteen ja hyvinvointiin muilla elämänalueilla.

Elinkeinoelämän Keskusliitto, joka toisaalla vaatii muutoksia säädöksiin ja eläkkeelle jäämisiän nostoa, on toisaalla kiinnittänyt huomiota myös työelämän laadullisiin kysymyksiin. Postasin aikaisemmin EK:n oivallus-hankkeesta, jossa ennakoitiin tulevaisuuden työelämän ominaisuuksia. Siinä näkyi selviä merkkejä siitä, että työn kehittäminen, yhteisöllinen oppiminen ja vuorovaikutus ovat tulevaisuuden työelämän – itse asiassa jo niinkin läheisen kuin 2020-luvun työelämän – ominaisuuksia. Työurien pidentämiseen niitä tarvittaisiin jo nyt, eikä esimerkiksi Sixten Korkmanin mukaan ole varaa odottaa vuosikausia, että tilanne muuttuisi. Silti: miksiköhän kummassa säädöksien muuttamiseen ja kontrollin lisäämiseen  liittyvät kommentit kuuluvat kovaa ja vähintään yhtä tärkeät muut keskustelun avaukset jäävät hyvin vähälle huomiolle?

Lisätietoa Hakasen ja Schaufelin tutkimuksesta on alla:

Do burnout and work engagement predict depressive symptoms and life satisfaction? Hakanen, J.J. & Schaufeli, W.B. (2012). A three-wave seven-year prospective study. Journal of Affective Disorders, 141, 415 – 424.