Avainsanat

, , , , , ,

Laadullinen tutkimus tutkii merkityksiä niissä yhteyksissä, joissa ne ilmenevät. Siihen liittyy oleellisesti aineiston tulkitseminen, ja tutkijan tehtävänä on heittäytyä aktiiviseen vuorovaikutukseen aineiston kanssa. Tulkintaan liittyy väistämättä subjektiivinen elementti, joka on syytä ottaa huomioon tutkimuksen luotettavuutta arvioitaessa. (Willig, 2008, 149). Tieteen traditiossa luotettavuuden kuvaajana on käytetty reliabiliteettia ja validiteettia. Reliabiliteetilla tarkoitetaan perinteisesti mittaamisen toistettavuutta, eli sitä kuinka pysyviä ja johdonmukaisia mittaustulokset eri mittauskerroilla ovat. Validiteetilla taas arvioidaan sitä, kuinka aineisto tai tutkimusasetelma mittaa sitä, mitä sen on tarkoitus mitata. (Ks. esim. Metsämuuronen 2006). Reliabiliteetin ja validiteetin avulla on siis arvioitu erityisesti mittauksen ja mittareiden luotettavuutta, joten laadullisen tutkimuksen luotettavuuden arvioinnissa on haettava toisenlaisia luotettavuuskriteereitä.

Diskurssianalyysi paljastaa asioita, joita ei muuten huomaa. Kuva Carolyn Roper, http://www.mymodernmet.com/profiles/blogs/carolyn-roper-urban-camouflage-body-paint

Reliabiliteetti, mittauksen toistettavuus, eli tulosten pysyvyys on laadullisen tutkimuksen kannalta pulmallinen siksi, että oletus tutkimuksen subjektiivisuudesta väistämättä johtaa ajatukseen siitä, että mittaustulos vaihtelee mittaajan mukaan. Laadullisen tutkimuksen tavoitteena ei kuitenkaan ole määrällinen mittaaminen, vaan tutkittavan ilmiön ymmärtäminen ja selittäminen. Reliabiliteetin näkökulmasta laadullisen tutkimuksen tärkein testi on näin ollen sen laatu, ja oikeastaan reliabiliteetin käsite on laadullisessa tutkimuksessa epäolennainen (Golafshani 2003). Voidaan jopa väittää, että mikäli laadullista tutkimusta joudutaan arvioimaan reliabiliteetin näkökulmasta, on se merkki siitä, että tutkimus ei ole hyvin tehty (Stenbacka 2001). Toisin sanoen, jos laadullinen tutkimus on validi, ei ole tarvetta arvioida sen reliabiliteettia (Glenn 2010, 146). Laadullisen tutkimuksen reliabiliteetin näkökulmasta keskeistä on koko tutkimusprosessin ja -asetelman huolellinen kuvaaminen (Stenbacka, mt.), jotta on mahdollista arvioida, että tutkija on noudattanut tutkimusasetelmassa kuvaamiaan menetelmiä.

Validiteetti jaetaan usein ulkoiseen ja sisäiseen validiteettiin. Ulkoisella validiteetilla tarkoitetaan tutkimuksen yleistettävyyttä. Sisäinen validiteetti tarkoittaa tutkimuksen luotettavuutta, eli laadullisen tutkimuksen kohdalla lähinnä sitä ovatko käsitteet oikeita ja onko teoria oikein valittu. Sisäistä validiteettia voidaan tarkastella tarkemmin vielä jakamalla se sisällön validiuteen ja käsitevalidiuteen, jotka ovat molemmat käsitteellisiä ja teoreettisia tarkasteluita. Sisällön validiudessa arvioidaan sitä, ovatko käsitteet teorian mukaisia ja oikein operationalisoituja ja kattavatko ne riittävän laajasti tutkimuksen olevan ilmiön. Käsitevalidius tarkentaa sisällön validiuden yksittäisten käsitteiden tasolle – mikäli tutkittava ilmiö noudattaa teoriaa, sille pitäisi löytää tukea aineistosta. (ks. esim. Metsämuuronen 2006, 64 – 65, 116 -120).  Nämä validiteettitarkastelut pohjautuvat kuitenkin pitkälti kvantitatiiviseen tutkimustraditioon, ja laadullisen tutkimuksen validiteetin arvioinnissa on paikallaan hyödyntää toisenlaisia välineitä kuitenkaan hylkäämättä täysin sinänsä perusteltuja validiteetin arviointimenetelmiä.

Silverman (2011, 278 – 286) ehdottaa laadullisen tutkimuksen kriittiseen tarkasteluun ja luotettavuuden arviointiin viisikohtaista menetelmää joka sisältää:

  1. objektiivisuuden tavoittelemisen pyrkimällä kumoamaan ja kyseenalaistamaan oletuksia
  2. jatkuvan vertailun etsimällä aineistosta tietoa, jolla testata hypoteeseja
  3. kattavan tiedon käsittelyn
  4. poikkeavien tietojen analysoinnin ja
  5. tarkoituksenmukaisen taulukoinnin.

Tässä yhteydessä on syytä todeta, että Silverman (mt. 278) pitää ongelmallisena triangulaatiota ja tutkittavien osallistamista tutkimuksen luotettavuuden arviointiin, joita yleensä pidetään tärkeinä (ks. esim. Glenn mt. 160 – 164). Silvermanin listaa voi muilta osin täydentää Glennin (mt.) esittämillä periaatteilla, jolloin validiteettia tutkitaan myös ottamalla huomioon 1) riittävän neutraliteetin, 2) kattavan ja riittävän pitkän aineiston keruun ja mahdollisimman tarkan dokumentaation, 3) vertaisarvioinnin eli keskustelut tutkimuksen kuluessa tiedeyhteisön kanssa ja 4) sopivan täydentävän materiaalin käytön. Lisäksi Glenn liittää luotettavuusarviointiin sisällön ja käsitevalideettiin kuuluvia periaatteita kuten aineiston rakenteellisten suhteiden, teorian mukaisen tiedonkeruun ja sovellettavuuden, siirrettävyyden sekä toistettavuuden huomioon ottamista. Edelleen myös yleistettävyys eli ulkoinen validiteetti on Glennin mukaan tärkeä osa tutkimuksen luotettavuuden arviointia.

Glenn (mt., 164) toteaa, että tutkimus on sitä luotettavampi, mitä useampi yllä mainituista kriteereistä täyttyy, mutta tuskin mikään tutkimus täyttää niitä kaikkia. Täydentävänä kommenttina Cho (2006) toteaa, että laadullisen tutkimuksen validiteetin arvioinnissa on tärkeää ottaa huomioon arvioitavan tutkimuksen viitekehys ja metodologia ja pyrkiä kokonaisvaltaiseen luotettavuuden arviointiin. Näin ollen on syytä vielä kuvata lyhyesti diskurssianalyyttisen tutkimuksen validiteetin arviointia yleisesti ja diskursiivisen psykologian luotettavuuden arviointia erityisesti..

Remes (2003, 62 -66) on kuvannut perusteellisesti diskurssianalyyttisen tutkimuksen luotettavuuden arviointia. Remeksen yhteenvedon mukaan diskurssianalyyttisen tutkimuksen laadun arvioinnille on tärkeätä koko tutkimusprosessin ja siinä tehtyjen valintojen arviointi suhteessa tutkittavaan ilmiöön. Oleellista on myös ottaa huomioon tutkimussuuntauksen kokonaisvaltainen erityisluonne, jonka takia perinteisesti tutkimuksen arviointiin käytetyt välineet ovat liian kapea-alaisia. Remeksen diskurssianalyysin eri traditioiden analyysi osoittaa, että tutkimuksen arviointi on suhteutettava kunkin tradition menetelmiin ja tutkijan on luotettavuuden arvioinnissa tarkasteltava tekemiensä valintojen suhdetta valittuun tutkimusmenetelmään. Tällöin teknisellä tasolla tarkastellaan mm. aineiston valintaa, menetelmävalintoja ja esille analysoidun diskurssin suhdetta muihin teorioihin, praktisella tasolla aineiston keräämistä ja analyysitavan valintaa ja kriittisellä tasolla perustellaan sitä miksi aineisto on valittu juuri diskurssianalyyttisen tutkimuksen kohteeksi ja esitetään ontologiset ja epistemologiset perusteet. Remes hyödyntää omassa tutkimuksessaan myös eri traditioiden triangulaatiota, eli tutkii aineistoa kaikkien kolmen esittämänsä diskurssianalyysin tradition näkökulmasta, mikä ilman muuta parantaa analyysin laatua.

Willig (2008, 154 – 156) toteaa, että sekä diskursiivista psykologiaa että foucaultilaista diskurssianalyysiä on paras arvioida kiinnittämällä huomiota niiden tuottamien selontekojen laatuun. Tällöin se on tärkeää se, onko tutkimus selkeä, sisäisesti johdonmukainen ja riittävästi eritelty. Arvioinnissa on kysymys pikemminkin laadun kuin validiteetin ja reliabiliteetin arvioinnista. Aineiston tulkinta ei silti ole tutkijan subjektiivista tulkintaa, koska tutkimus perustuu systemaattiseen, sykliseen prosessiin, jossa tutkijan tehtävänä on koko ajan tarkastella kriittisesti omia ennakko-oletuksiaan ja hypoteesejaan. Jotta lukijan olisi mahdollista arvioida tutkijan tekemiä tulkintoja, on koko tutkimusprosessi tehtävä mahdollisimman läpinäkyväksi – juuri läpinäkyvyyden varmistamiseksi tutkimusraportissa on välttämätöntä kuvata metodit perusteellisesti.

Perusteellisen kuvauksen jälkeen voi rauhassa paneutua pohtimaan vaikkapa evoluution eri vaiheita, kuten tässä animaatiossa.

Lähteet:

Cho, J. (2006). Validity in qualitative research revisited. Qualitative Research, 6(3), 319–340. doi:10.1177/1468794106065006

Glenn, J. C. (2010). Handbook of research methods. Jaipur, IND: Global Media

Golafshani, N. (2003). Understanding Reliability and Validity in Qualitative Research. The Qualitative Report 8 (4).

Metsämuuronen, J. (2006). Tutkimuksen tekemisen perusteet ihmistieteissä : opiskelijalaitos. Helsinki. International Methelp.

Remes, L. (2003). YRITTÄJYYSKASVATUKSEN KOLME DISKURSSIA (JYVÄSKYLÄ .). Jyväskylä University Printing House, Jyväskylä 2003. Retrieved from http://scholar.google.com/scholar?hl=en&btnG=Search&q=intitle:YRITTÄJYYSKASVATUKSEN+KOLME+DISKURSSIA#0

Silverman, D. (2010). Doing qualitative research; a practical handbook. London. Sage Publications.

Stenbacka, C. (2001).Qualitative research requires quality concepts of its own. Management Decision, Vol. 39 (7).

Willig, C. (2008). Introducing qualitative research in psychology : adventures in theory and method. Maidenhead, England ; New York : McGraw Hill/Open University Press.