Avainsanat

, , , , , , , , , ,

Työelämän asiantuntijana törmään lähes päivittäin ilmiöihin, joiden ymmärtämiseksi pinnallinen pohdinta ei riitä. Siksi onkin oivallinen tilanne, kun työn ohessa tutkimusta tehden saa käytöön uusia keinoja, joilla pääsee pintaa syvemmälle. Diskurssianalyyttinen tutkimus, josta olen postannut kerran ja toisenkin antaa hyvät välineet työelämään liittyvän puheen tutkimiseen. Toiminnan teoria ja kehittävä työntutkimus kiinnittävät nekin huomiota erilaisiin ääniin – kukin meistä voi samassakin keskustelussa puhua välillä työntekijän äänellä, sitten vanhemman äänellä, kohta pankinjohtajan äänellä ja välillä vaikkapa työnantajan äänellä.

Ääniä kuulee, kuin oikein tarkkaan katsoo. Kuva Patrick Gonzales http://www.mymodernmet.com/profiles/blogs/stephen-shaheen-headlight

Tutkimustyön edetessä olen kuullut ääniä minäkin, ja hiljattain tutkimusaineistostani tuli esille varsin mielenkiintoinen ilmiö. Havaitsin, kuinka työelämän äänien taustalla kohisee poliittisen ja taloudellisen hallinnan ääni, joka määrittää suuntaa työelämän kehittymiselle. Kokeneimmat kansalaiset muistavat varmasti ennen nykyistä talouskriisiä 1990-luvulla olleen syvän laman, jonka aikana Suomessakin muuttui tuo poliittisen ja taloudellisen hallinnan ääni entisestä yhteisvastuuta, yhteisöllisyyttä ja yhdenmukaisuutta painottavasta äänestä uusliberalistiseen markkinoiden kaikkivoipaisuutta korostavaan ääneen. Nykyisessä talouskriisissä tuo ääni tulee esiin suorastaan huutaen. Hyvä esimerkki tämänhetkisestä poliittisen hallinnan kielestä on äskeinen presidentti Niinistön ulkoministeriön suurlähettiläspäivillä pitämä puhe, josta tehtyyn Taloussanomien juttuun löytyy linkki tästä.

Niinistö maalailee nykyisen talouskriisin olevan arvaamattoman suuri, eikä Eurooppa ole sen jälkeen enää entisensä. Varautukaamme siis mullistaviin aikoihin! Tuon pienen uutisen keskeinen ajatus on, että kriisissä on tärkeää tehdä hyvä analyysi tilanteesta. Tarvitaan hyviä välineitä, että tämä on mahdollista. Tämän jälkeen

ei olisi haittaa tosiasioiden tunnustamisesta

eli analyysi pitäisi vielä hyväksyäkin! Siinä piileekin keskeinen pulma, koska paraskin analyysi on kuitenkin vain oletus tilanteesta, ja yleensä oletuksia on olemassa useita. Työelämän muutos on johtanut työpaikat tilanteisiin, joissa ei samalla tavalla kuin tällä hetkellä Euroopan Unionin talouskriisiä käsittelevässä päätöksenteossa olekaan varmoja vastauksia ja toimintaa joudutaan suunnittelemaan keskenään ristiriitaisten oletusten varassa. Siksi uudenlaiset oppimisen välineet ovat tarpeellisia, ja siksi oppimisen uudistumista tarvitaan työelämän lisäksi koulutusjärjestelmässä ja mikseipä myös poliittisessa päätöksenteossa.

Työhyvinvoinnin ääntä etsimässä. Kuva Stephen Saheen http://www.mymodernmet.com/profiles/blogs/stephen-shaheen-headlight

Tuo mainitsemani markkinatalouden parhaimmuutta korostava ääni kuuluu nykyisen työelämän muutoksen taustalla luultavasti vielä pitkään, ennenkuin kenties palataan uudelleen säädellympään talouspolitiikkaan – ehkäpä Niinistön ennustus liittyykin juuri siihen, ja ”Eurooppa ei ole enää entisensä”. Tällä erää työyhteisöjen äänissä kuitenkin kuuluu markkinatalouden kaiku, joka vaikuttaa monin tavoin yksittäisten työntekijöiden ammatilliseen kehitykseen ja työhyvinvointiin. Harmillisesti näyttää vielä usein siltä, että työpaikoilla ei kuulu muutoksen hallinnan ääni eikä työntekijöiden puheesta työssä jaksamisen ääni. Muutoksen hallitsemattomuuden ääni näyttää kertautuvan työpaikoilla monenlaisina työn sujumattomuuden, häiriöiden, varhaisen eläkkeelle pyrkimisen, yöunien menettämisen, väsymisen ja konfliktien ääninä, joita aina ei edes kuulla oikein. Melko usein nämä äänet kuullaan ainoastaan terveyteen liittyvinä ääninä, jolloin ne ohjaavat hoitamaan oiretta eivätkä oireen syytä.

Äskeisen Työterveyslaitoksen tutkimuksen (ks. tästä) huomattava osa työterveyshuoltoon laitettavista rahoista menee hukkaan. Minä arvelen, että tämä on peruja siitä, että työn muutoksen äänet kuullaan väärin. Tässäkään suhteessa tietoisuudesta ja tosiasioiden tunnustamisesta ei olisi haittaa. Sitä taas estää tuo mainitsemani markkinatalouden kohina – terveydenhuoltopalveluita melko terveille työntekijöille tuottava työterveyshuolto on kelpo liiketoimintaa, ja miksipä markkinataloudessa kannattaisi luopua hyvästä tulolähteestä? Vai olisiko sittenkin tuottavampaa hoitaa työhyvinvoinnin pulmat ensisijaisesti työpaikalla?