Avainsanat

, , , , ,

 

(Työ)elämän tahdin kiihtymisen huomaa selvästi tänä kesänä: hyttysetkin ovat entistä nopeampia. Ennen lenkkeillessä ne verenimijät jäivät kauas taakse, mutta ovatpa kummallisesti oppineet nopeammiksi ja pääsevät jo imemään lenkkeilijän vilkkaasti suonissa kohisevaa verta. Samanlainen nopeus vallitsee työssä, josta loma on totunnaisesti elähdyttävä tauko – näin ainakin toivomme.

Työelämän tahdissa mielekkyyden jahdissa – Cristopher Conte: Steam of Conciousness (kuva Liza Conlin)

Suuri osa suomalaisista on palaillut tai palailemassa kesälomalta arkisen aherruksen ääreen, ja tyypillisesti saamme tiedotusvälineistä lukea ohjeita oikeaoppiseen lomalta palaamiseen. Nyt näytetään puhuttavan melkoisesti lomalta palaamisen ahdistuksesta, joka onkin minusta luonnollinen ilmiö: jos lomaa pidetään lepuuttavana taukona kiihkeästä työelämästä, on tauolta palaaminen ilmiselvästi suuri muutos, ja muutoksethan tunnetusti aiheuttavat ahdistusta ja mielipahaa. Samaan johtopäätökseen päätyy myös Taloussanomat artikkelissaan. 

Artikkelissa haastateltu työterveyshuollon psykologi kertoo, että tutkimusten mukaan kestää kaksikin viikkoa, ennenkuin on sopeutunut kunnolla työelämän rytmiin. Syytä huoleen on, jos vielä kahden viikon jälkeen ahdistaa. Tuokin pitää varmaan paikkansa, mutta minusta on hivenen pulmallinen ilmiö, että pidetään itsestään selvänä, että työhön pitää sopeutua. Tuo ajatus pitää sisällään periaatteen siitä, että työhön liittyvät ongelmat ovat yksilöllisiä ja niihin pitää mukautua yksilöllisesti. Eikö pitäisi pikemminkin pohtia miten työssä pitäisi toimia, että erityistä sopeutumisjaksoa ei tarvittaisi? Entä kuinka monella työntekijällä on itse asiassa mahdollisuus ottaa pari viikkoa rennosti loman jälkeen, että sopeutuu takaisin työhön. Ennen lomakauden alkua siksi toisekseen annettiin ohjeita ”lomalle laskeutumisesta” – viikko tai kaksi pitäisi siis sopeutua myös lomalle jäämiseenkin!

Nämä ovat mielestäni hyviä esimerkkejä siitä, että olemme vieraantuneet työn alkuperäisestä tarkoituksesta. Meillä ei kenties olekaan ymmärrystä siitä, mikä työssä on tärkeää ja mielekästä? Työssä tiedämme kyllä useimmiten mitä pitää tehdä – vaikka sekin on nopeissa muutoksissa joskus vaikeaa – ja yleensä sen miten työ pitää tehdä. Se miksi sitä teemme onkin jo vaikeampi kysymys, joka edellyttää oman työhön liittyvän mielekkyyden tarkkaa pohdiskelua.

Vielä vaikeammaksi käy kysymys siitä, mihin suuntaan työssä pitäisi edetä, että se sujuisi parhaalla mahdollisella tavalla, olisi mahdollisimman mielekästä ja siinä pystyttäisiin vastaamaan jatkuviin muutoshaasteisiin. Totean akatemiaprofessori Yrjö Engeströmiä mukaillen, että jos lomalle laskeutumis- ja lomaltapaluuoppaiden tapaan mahdollisuutemme rakentaa todellisuutta rajoitetaan yksilöllisiin tilanteisiin, meistä tulee yhteiskunnallisesti voimattomia ja vieraannumme myös työ- ja lomahyvinvointimme lähteistä. Lopulta molemmat muuttuvat suorittamiseksi.

Aiheesta syvällisemmin kiinnostuneet voivat lukea Engeströmin artikkelin neljännestä tuomarista tästä.

Lomalta paluun (t)ahdistusta? José Rodolfo Loaiza Ontiveros: Disasterland-sarja (kuva Rusty Blazenhoff)

Lopuksi voin kertoa, että blogilomalta palaaminen tuntuu yllättävän mielekkäältä. Ehkäpä täytyy joskus kirjoittaa toiminnanteoreettinen, analyyttinen kirjoitus blogin käytöstä, jotta itsellekin tulisi selväksi mikä tässä niin mukavaa on. Yhtä kaikki, mukavaa arkista aherrusta kaikille lomalta palanneille silläkin uhalla, että toivotus supistaa työn yksilölliseksi, historiattomaksi puurtamiseksi!