Avainsanat

, , , , , , ,

If you have an apple and I have an apple and we exchange apples then you and I will still each have one apple. But if you have an idea and I have an idea and we exchange these ideas, then each of us will have two ideas.

George Bernard Shaw

Olemme EDUTOOL-opiskelun ASPI-kurssin yhteydessä saaneet osallistua Oulun Business Kitchenin uusien tilojen remontti-ideointiin, ja kolme oppimisen asiantuntijaryhmäämme on paneutunut aiheeseen toden teolla ja innostuneena. Oma Paletti-ryhmämme tuotti idean Roinakomerosta™, jonka olisi tarkoitus toimia yrittäjien hylkäämien, keskeneräisten, ja kenties hieman epäonnistuneiden ideoiden varastona. Ajattelemme, että toisen romu voi olla toisen aarre – toiminnan tasolla tarkoitan tällä sitä, että jokin ajatus saattaa sinänsä olla hyvä, mutta ei ota onnistuakseen konseptissa, jossa se on syntynyt. Joku toinen näkökulma tai tapa toimia saattaa saada siitä kuitenkin aikaan uuden innovaation. Monet keksinnöt ovat saaneet alkunsa epäonnistumisista tai virheistä, jotka on tavalla tai toisella onnistuttu kääntämään onnistumisiksi.

Vuonna 1970 Spencer Silver -niminen kemisti yritti 3M:n tutkimuslaboratoriossa kehittää vahvaa liimaa. Tuloksena oli kuitenkin melko heikko liima-aine: vetäessään erilleen liimalla yhteenkiinnitettyjä paperinpalasia Spencer huomasi, että aine jäi kiinni vain toiseen papereista. Tämä tuntui siis melko hyödyttömältä keksinnöltä. Spencerillä oli sattumoisin työtoveri, joka lauloi kirkkokuorossa ja käytti virsikirjan välissä kirjanmerkkeinä paperilappuja. Nämä putoilivat jatkuvasti. Toveri oivalsi sivellä paperilaput Spencerin liimalla, ja kuinka ollakaan, paperinpalaset pysyivät paikoillaan, mutta irtosivat silti helposti repimättä kirjan sivuja. Post-it -laput oli keksitty, ja nykyisin niitä käytetään yleisesti.

Linkintän tähän myös Juha Pihlajan oivallisen artikkelin: Johtaminen toimintakonseptien muuttuessa (Työterveyslääkäri 2011 29(1)12-16)

Juha toteaa artikkelissaan mm. seuraavaa:

Maailmankuulun johtamisen tutkija Gary Hamelin (2007) mukaan innovaatioiden tekeminen tulisi saattaa osaksi jokaisen työntekijän työtä ja työilmapiiriä, jolloin henkilöstöltä odotetaan intohimoa 35%, luovuutta 25% , aloitekykyä 20%, älykkyyttä 15%, huolellisuutta 5% ja tottelevaisuutta 0%. Jakauma on päinvastainen sille, mitä tavallisesti työelämässä on toivottu  työntekijöiltä.

Paletti-ryhmämme on aivan varma siitä, että yrittäjän luonteella varustetuilla ihmisillä on huomattavan paljon ideoita, mutta niiden jakamiseen ei ole totuttu. Business Kitchenin ideana on toimia avoimena innovaatioympäristönä, joka kokoaa  yrittäjyyden, kasvun ja kansaivälistymisen merkittävät toimijat saman katon alle aitoon ja monipuoliseen yhteistyöhön. Toimitilat, joiden oppimisympäristön suunnitteluun meillä EDUTOOL-opiskelijoilla on ollut ilo osallistua, avataan alkusyksystä 2012.  Toimitiloihin sijoittuvat muun muassa Oamkin yrityshautomo, OGV-hankkeen yrityskehitystoiminnot, TIPPI-hankkeen opiskelijatoimeksiantojen välityspalvelut, BusinessOulun toimintoja, opiskelijoiden yrittäjyysyhteisö OuluSES sekä useita startup-yrityksiä. Yhteistyössä ovat mukana myös Oulun Yritystakomo ja startup-keskus Starttaamo. Toisilta – myös toisten epäonnistumisista – oppimisen pitäisi olla tällaisella kokoonpanolla melko hyödyllistä.

Seuraavaksi ote Paletti-ryhmän tuoteselosteesta:

Roinakomeron tuoteseloste:

Nimi:  Roinakomero™

Tila on työväline.  Tilojen tarkoitus on haastaa ihmisiä kohtaamaan toisiaan eli luoda tilaisuuksia vuorovaikutukselle.  Tällöin jaettu asiantuntijuus on mahdollista ja kokemukset luottamuksesta vahvistuvat. Suvi Nenonen Aalto Yliopistosta toteaa: “Jos et luota, et voi jakaa. Jos et jaa, et voi tehdä yhteistyötä. Jos et tee yhteistyötä, et voi olla innovatiivinen etkä tuottava.

Tuo on hyvin todettu ja EDUTOOL-kollegoiden ehdotukset Business Kitchenin tiloihin innovatiivisuuden ja yhteistyön herättämiseksi ovat aivan loistavia. Katsastakaapa tästä blogeihin kirjoitettua reflektointia aiheesta! Alla on myös Prezi-esitys, joka on laadittu roinakomeron™ markkinointia varten. Samalla tulee kokeiltua Prezin upottamista WordPressiin, joka ei olekaan aivan yksinkertainen juttu.

Toinen tunnelmapala Business Kitchenin tulevista tiloista

Aiheesta löytyy myös tieteellistä tutkimusta. Mm. Manu Kapur on tutkinut ”tuottavaa epäonnistumista”. Linkki yhteen hänen artikkeleistaan löytyy tästä.