Avainsanat

, , , , , , , , , ,

Tämän postauksen lukeminen kannattaa ehdottomasti aloittaa tutustumalla yllä olevaan Salman Khanin TED-luentoon. Siinä hän kertoo, kuinka teknologialla – käyttämällä YouTube -videoita opetukseen – on onnistunut inhimillistämään luokkahuoneet perimmäisenä tavoitteenaan maailmanlaajuinen, kollektiivinen luokkahuone. Tuohon luentoon olisi jokaisen opetusalalla työskentelevän syytä perehtyä!

Kirjoitin muutama viikko sitten postauksen luovasta tilasta, joka sattumoisin liittyy myös EDUTOOL-opintojen ASPI-kurssin tehtävään. Tuon postauksen innoittajana oli taloussanomien artikkeli työstä avokonttoreissa, jossa oli myös suosituksia luovuuden ja innovaatioiden kannalta sopivien työskentely-ympäristöjen rakentamisesta. Nostan tässä esille tuosta artikkeista muutaman Space LAB -tilamuotoilu- ja arkkitehtitoimiston konseptisuunnittelija Annamari Kamisen ajatuksen tilasuunnittelusta:

”Erilaisilla tiloilla pyritään edistämään keskittymistä ja spontaaneja kohtaamisia. Paras on tila, joka palvelee useampaa eri tarkoitusta.

Avokonttori on järkevä ratkaisu, kun työntekijä viettää pöytänsä ääressä vain pienen osan päivästä. Se on myös oikeasti kätevä, kun tiedon on kuljettava sujuvasti.

Asiantuntemus on työpaikoilla pirstaloitunut lukuisille ihmisille. Kun kunkin työntekijän asiantuntemus kattaa vain kapean siivun kokonaisuudesta, tarvitaan vaivatonta viestintää.

Näköyhteyden säilyttäminen muihin tiimiläisiin on tärkeää. Siksi hälyä torjutaan lasiseinillä. Avoin tila jaetaan hyllyillä työpisteisiin, kirjastoihin ja rupattelunurkkauksiin. Keskittymistä vaativia tehtäviä varten pyydetään myös erillisiä huoneita.

Heltymätöntä keskittymistä vaativat työt moni tekee kuitenkin kotona.”

– Silti tätä ajattelua ei voisi tehdä ilman kaikkea sitä tietoa ja virikemäärää, mikä saadaan kohtaamisissa ja spontaaneissa tiedonvaihdoissa, Kaminen sanoo.

Luova tila löytyy siis mahdollisimman vapaasta ajatusten vaihtamisesta, jota voidaan tukea erilaisilla tilaratkaisuilla. Salman Khan on ratkaissut ajatusten vapaan vaihtamisen teknologian avulla, jolloin tilakysymykset eivät ole ratkaisevia.

Lieneeköhän kuitenkaan niin, että tilat itsessään tuottavat luovuutta? Tuohon kysymykseen löytyy kiinnostava näkökulma opiskelijakollegani  koulujen opiskeluympäristöjen kehittämistarpeeseen liittyvästä postauksesta. Jannelle kiitokset mielenkiintoisesta artikkelista.

Järjestyksen muuttaminen tai vaihtoehtoinen tilankäyttö ei vielä oppimisympäristöjen käyttöön liittyvää opetus- ja oppimiskulttuuria yksin muuta.

Olen tuosta aivan samaa mieltä, ja sama pätee myös työyhteisöjen oppimiskulttuuriin! Jatkuva, yhteisöllinen oppiminen ja luovuuden tukeminen olisivat hyödyllisiä sekä työn tuottavuuden että työhyvinvoinnin kannalta, mutta harmillisen harvoin kuulee, että näitä tuettaisiin järjestelmällisesti. Noinkohan Nokian hiipumisen taustalta löytyisi pörssihuuman ja tehostamispaineiden aiheuttamaa luovuuden liudentumista enemmän kuin pelkkiä strategisia virheitä?

Bereiter ja Scardamalia (2008, 28) kirjoittavat koulutusjärjestelmien kehittämisen tarpeesta ja ’innovaatiopumpuista’, joita nykyisistä OECD-maiden kouluista puuttuu.

  1. Tieteelliseen tutkimukseen perustuva innovaatiopumppu: opetuksessa ei hyödynnetä riittävästisaatavilla olevaa tieteellistä tutkimustietoa, ja sen käyttöön liittyy perinteisesti vahvaa vastustustakin.
  2. Horisontaaliseen organisaatioon perustuva innovaatiopumppu: opettajien keskinäiseen verkostoitumiseen liittyy paljon etuja, mutta siihen liittyviä pyrkimyksiä on varsin vähän.
  3. Moduulirakenteinen innovaatiopumppu: tämä liittyy erilaisista, yhteennivoutuvista alasysteemeistä koostuvaan, yhteiseen päämäärään pyrkivään prosessiin/systeemiin – kouluissa on totuttu työskentelemään moduleissa, mutta niiden sovittamista yhteen ei tehdä järjestelmällisesti.
  4. Informaatio- ja viestintäteknologian innovaatiopumppu: digitaalisessa teknologiassa on huomattavan suuri potentiaali saada aikaan muutoksia oppimistoiminnassa, mutta sen käyttö on kehittymätöntä, koska järjestelmä – opettajuus, hallinto ja ohjeistus – muuttuu hitaasti.

Samanlaisia piirteitä löytyy työelämästä, vaikkakin taloudelliset paineet ovat pakottaneet työssä lisäämään edellä lueteltujen innovaatiopumppujen käyttöä. Silti vaikkapa informaatio- ja viestintäteknologian hyödyntäminen on monella työpaikalla vielä kovin kehittymätöntä, ja siihen liittyy paljon väärinkäsityksiä. Mainitsen esimerkkinä vaikkapa suhtautumisen sosiaaliseen mediaan. Sosiaalinen media kategorisoidaan usein pelkäksi Facebookin sosiaaliseksi kohinaksi, ja siitä syystä sosiaalisen median käyttö on joillakin työpaikoilla kiellettyä. Omassa työssäni huomaan nykyisin tuon tuostakin, kuinka hyödyllistä on seurata työelmän kehitystä sosiaalisen median välityksellä – Facebook ei tosin tässä suhteessa ole kovin hyödyllinen väline, mutta vaikkapa Twitteristä ja blogeista olen huomannut löytäväni runsaasti ajankohtaista tietoa.

Sosiaalinen media laajentaa mahdollisuuksia yhteisölliseen oppimiseen, jota työelämässä ja koulutusjärjestelmissä muutoinkin tarvittaisiin entistä enemmän. Eteläpellon ja Lahden (2008) tutkimus opettajaopiskelijoiden yhteisöllisestä oppimisesta toi esille tarpeen kiinnittää huomiota opiskelijaryhmien sisäisiin voimasuhteisiin, joiden tasavertaisuus tukee oppimista mutta eriavoisuus haittaa sitä. Benavides, Dumont & Istance (2008, 23) toteavat, että nykyajan mutkikkaassa yhteiskunnassa elämiseen tarvitaan taitoja, joita koulutusjärjestelmässä ei vielä riittävästi osata opettaa. Alla olevalta listalta löytyy myös elementtejä, joilla oppimisessa turvataan mahdollisimman tasa-arvoiset valtasuhteet.

  1. Työkalujen ja -välineiden interaktiivinen käyttö, johon kuuluu kielen, symbolien ja tekstin sekä informaation ja teknologian käyttötaito.
  2. Toimiminen heterogeenisissä ryhmissä, joissa tarvitaan sosiaalisia taitoja, yhteistyötaitoja ja kykyä ratkaista konflikteja.
  3. Itsenäinen toiminta, johon kuuluu ymmärrys kokonaiskuvasta, kyky laatia ja muuttaa elämänsuunnitelmia ja -projekteja ja kyky assertiiviseen toimintaan.

Tokihan vakiintunut koulutusjärjestelmämme tuottaa tällaisia taitoja, mutta niitä ei vielä osata tai ymmärretä tukea tietoisesti. Oman ymmärrykseni oppimistieteistä lisääntyessä olen voinut ilokseni todeta, että omassa työtehtävässäni minulla ja organisaatiolla, jossa työskentelen on pyrkimys ja mahdollisuus tukea edellä mainittujen taitojen kehittymistä antamalla mahdollisuuksia uudistavaan ja ekspansiiviseen oppimiseen. Olemme rakentaneet konseptin, jossa hyödynnetään järjestelmällisesti toiminnan teoriaan ja kehittävään työntutkimukseen perustuvia oppimisen ohjausvälineitä. Tällaisista työkaluista on hyvä esimerkki muutoslaboratorio, joka on monessa työelämän kehittämishankkeessa koeteltu työnkehittämisväline.

Luova tila ilman toimintaa.

Luova tila ilman toimintaa.

Tiivistäen voi todeta, että tilakysymykset ovat luovuuden ja innovaatioiden kannalta tärkeitä. Niihin liittyvien muutosten tekeminen on mutkikasta, koska ne vaatisivat mittaviakin investointeja. Tilakysymysten ohi laajennettu luova tila löytyy yhteisöllisestä oppimisesta, jossa tilat mielletään oppimistoiminnan välineinä, yhtenä osana oppimistoimintaa, johon liittyy paljon muutakin kuin ympäröivä tila – tilat eivät luultavasti ole koskaan muuta kuin tilapäisest kulloisenkin toiminnan kannalta tarkoituksenmukaisia. Luova tila syntyy erityisesti oppimisen ilosta, eli oppimisen kohteeseen liittyvästä motivaatiosta. Oppimisjärjestelmä voi tukea tuon oppimisen ilon löytymistä, ja oppimistieteiden löydösten perusteella tämä tapahtuu parhaiten antamalla mahdollisuuksia yhteisölliseen oppimiseen.Laajennettu luova tila taas löytyy tavalla tai toisella yhteisöllisestä oppimisesta, joka voi olla Khan Akatemian tavoin myös tieto- ja viestintäteknologian ja sosiaalisen median tukemaa ja maailmanlaajuista.

Oppimisen iloa löytyy yllättävistä paikoista, ja tulokset saattavat olla ristiriitojen kyllästämiä. Oppimisen ilosta tähän sopii lopuksi esimerkki tuollaisesta ristiriidasta: katsokaapa siis tovi Pohjois-Korean koulutusjärjestelmän tuotoksia!