Avainsanat

, , , , , , ,

ASPI-kurssilla – jonka ensimmäisestä lähipäivästä jouduin olemaan poissa – on teemana luovuus. Opintomateriaaliin kuuluu luovuustutkija Ken Robinsonin

TED-luento, jossa tämä toteaa, että koulutuksessa luovuus on yhtä tärkeää kuin lukutaito. Sama teemahan muuten löyty Elinkeinoelämän Keskusliiton Oivallus-hankkeen loppuraportista, josta olen postannut aikaisemmin. Robinsonin ensimmäinen havainto on se, että emme voi ennustaa muutoksia edes viiden vuoden päähän, saati sitten viiden vuosikymmenen päähän – jolloin nuoret, jotka nyt aloittavat koulutuksensa ovat vielä työelämässä. Robinsonin, ja Oivallus-hankkeen loppuraportin,  vastaus tähän pulmaan on luovuuden tukeminen koulutuksessa.

Toinen Robinsonin viesti on se, että virheiden tekeminen on muutoksen ja luovuuden lähde, mutta koulutusjärjestelmä ohjaa virheiden välttämiseen pikemmin kuin niistä oppimiseen. Oivallus-raportin nuotiton työ on hyvin samankaltainen ilmiö – nuotittomuuteen sisältyy väistämättä virheiden mahdollisuus, tai ainakin näkemys siitä, että ehdottoman oikeita ratkaisuja ei ole olemassa.

Robinson harmittelee koulutusjärjestelmissä sitä, että opetussunnitelmien arvojärjestyksessä taiteet, jotka ovat luovuuden kannalta tärkeä oppiaine, ovat kaikkialla viimeisinä. Suomessakin saimme edellisen hallituksen aikana huomata, että yritys lisätä taideaineita ja draamaa opetussuunnitelmiin kaatui lähes alkumetreillä. Robinsonin tulkinta, johon olen törmännyt muuallakin on se, että koulutusjärjestelmät syntyivät teollistumisen yhteydessä vastaamaan teollistuvan yhteiskunnan tarpeisiin, jolloin tekniset ja matemaattiset aineet olivat tärkeitä. Tuotantoelämän muutoksen myötä innovaatiot ja luovuus ovat nousseet yhä suuremapaan rooliin, mutta koulutusjärjestelmät ovat muuttuneet hitaasti vastaamaan muuttuneen työelämän tarpeita.

Robinson ottaa esille myös aina ajankohtaisen aiheen erilaisista oppimistyyleistä, joita koulutusjärjestelmä ei hänen mukaansa ota riittävästi huomioon. Esimerkki kuuluisasta tanssijasta ja koreografista ,Gillian Lynnestä (Cats, Phantom at the Opera), joka toimitettiin kouluikäisenä1930-luvulla tutkittavaksi, koska hän ei osannut istua luokassa hiljaa (selkeä ADHD-case) on varsin kuvaava. Tutkimusta tehneen lääkärin toteamus tutkimuksen päätteksi oli: ”Rouva Lynne, tyttärenne ei ole sairas, hän on tanssija. Toimittakaa hänet tanssikouluun!”

Luovasta ajattelusta kirjoittaa Lauri Järvilehto (jonka blogia voin kyllä suositella)- Hänen mukaansa luovaan ajatteluun kuuluu myös provokaatio – näennäisesti mieletön ehdotus, joka otetaan tosissaan ja kehitellään eteenpäin. Järvilehto kertoo esimerkin F1-auton neliskanttisista renkaista, provokaatiosta, joka johti lopulta aktiivijousituksen kehittämiseen. Työhyvinvoinnin näkökulmasta vastaavan kaltainen provokaatio on esimerkiksi yhteiskehittelytuotantoon kuuluva toimintatapa, jossa työntekijöille annetaan käyttöön työaikaa puuhastella oma-aloitteisesti mitä tahansa mieleen juolahtavaa. Juha Pihlaja  (Johtaminen toimintakonseptien murroksessa. Työterveyslääkäri 3/2011 ) kertoo artikkelissaan esimerkin siitä, kuinka tällainen toiminta voi johtaa uusiin innovaatioihin. Toinen Järvilehdon luovaa ajattelua tuottava toimintatapa on haastaminen, joka tarkoittaa jonkin itesestään selvän asian kyseenlaistamista. Kehittävän työntutkimuksen oppimisnäkemys on sivumennen sanoen juuri tuollainen. Telaranta antaa esimerkkinä suhteellisuusteorian syntyyn johtaneen ajatuksen siitä, mitä samanaikaisuus oikestaan tarkoittaa ja mitä, jos aika ei kuljekaan aina samaa tahtia.

Huumori, vitsit ja lateraaliset arvoitukset ovat Järviledon mukaan hyvä tapa kehittää luovaa ajattelua. Lateraalisia arvoituksa löytyy netistä. Esitänpä tässä lopuksi yhden, jota olen itse provokatiivisesti käyttänyt aika ajoin: ”Mies tuli pellolle reppu selässään ja kuoli. Mitä repussa oli?” Sadasta ihmisestä, joille olen esittänyt tuon arvoituksen, kaksi on antanut oikean vastauksen.