Avainsanat

, , , , ,

Lukuisissa työhön liittyvissä matkoissa on hyvät ja huonot puolensa. Huono puoli on ehdottomasti varsinkin autolla ajellessa se, että matka-aika on hukka-aikaa, jolloin ei välttämättä pysty tekemään mitään järkevää. Nykyisin onneksi kuuluu Ylen puhekanava ympäri Suomea, ja siltä kuulee monesti mielenkiintoisia ohjelmia matkan ratoksi.

Hyvä puoli matkoissa on se, että on aikaa pysähtyä pohtimaan asioita, ja montakin oivallusta on ajomatkoilla syntynyt. Tällä kertaa matkustaessani päädyin pohtimaan ekspansiivista oppimista. Sehän on Yrjö Engeströmin ja toiminnan teorian kolmannen aallon, kehittävän työntutkimuksen keskeinen käsite ja teoreettisesti perusteellisesti perusteltu. Minä olen havainnollistanut ekspansiivista oppimista käyttömällä esimerkkinä sinfoniaorkesteria, jonka taloudellinen tulos on syystä tai toisesta huonontunut. Kiirehtiminenhän on usein koeteltu tapa, jolla tällaiseen tuotavuuden pulmaan haetaan ratkaisua. Sinfoniaorkesteri tuskin ryhtyy taloutta paikatakseen soittamaan sinfonioita nopeammin, joten pitäisi löytää toisenlaisia ratkaisuja. Voi olla, että kokeillaan uutta uuden kapellimestarin palkkaamista – jos rahaa riittää tai saadaan sponsoreita – tai hankitaan huippusolisteja yleisön vetonauloiksi. Ja miksipä ei kuriositeettina joskus menisi Beethoven mahdollisimman nopeasti soitettuna! Mikään noista ei ole oikeastaan ekspansiota, koska kaikissa pysytään vakiintuneen konseptin sisällä ja yritetään virittää sitä toimivammaksi.

Ekspansiivinen muutos edellyttää toiminnan kehitysristiriitojen tutkimista ja sellaisten toimintamallien hakemista ja ennen pitkää kokeilemista, jotka saattaisivat ratkaista nuo ristiriidat. Sinfoniaorkesterin konsepti taitaa kyllä olla niin vakiintunut, että sen sisällä toimien ei ole juuri muita mahdollisuuksia kuin kehittää taiteellista toimintaa sillä tavalla, että saadaan yleisö haketumaan takaisin konserttisalin lehtereille. Toki voidaan miettiä toiminnan popularisointia ja soittaa välillä suuremman yleisön toivossa viihdemusiikkia. Enpä ole varma siitä, onko tuollaisessakaan kyse varsinaisesta ekspansiivisesta muutoksesta vai pikemminkin vain olemassa olevan konseptin täydennyksestä. Esimerkkinä ekspansiosta tulee mieleen muutos, jossa orkesteri ryhtyy soittamaan hevimusiikkia. Siinä ainakin konsepti muuttuisi, ja ehkä saavutetaisiin miljoonayleisö ja hirmuiset voitot. Päivän ajomatkan aikana päädyin pohtimaan kuitenkin sitä, että olisiko tuossa pikemminkin kyse toimintaa supistavasta muutoksesta: heviyhtyeessä ei tarvita kovin suurta määrää muusikoita, joten suurin osa orkesterin jäsenistä joutuisi kilometritehtaalle. Toisaalta – orkesterin toiminta ehkä jatkuisi, uudistuneessa muodossa ja entistä kannattavampana. Miltähän kuulostaisi Oulu Sinfonia hevibändin nimenä? Luulen, että tuollainen yhtye esittäisi seuraavan kappaleen hieman erilaisella otteella.

Yksi ekspansiivisen oppimisen lähtökohta onkin oikeastaan se, että tällainen pohdiskelu on hedelmätöntä, elleivät siinä ole mukana toimintaa toteuttavan työyhteisön jäsenet. Nähdäkseni ekspansiivinen oppiminen on vahvasti sosiokonstruktivistinen oppimisteoria, johon siis sisältyy oleellisesti tiedon rakentaminen yhdessä. Jos siis tarvetta laadulliseen muutokseen sinfonia-alalla ilmenisi, on parasta ottaa muutokseen mukaan kokonainen orkesteri!

Lopuksi vielä suuren järjestelmätason näkökulma ekspansiiviseen muutokseen, joka täydentää sopivasti Finnsight 2015 -raportissa esille nostettua tarvetilaa. Ykkösen aamutv:ssä haastateltiin 11.1. Tampreen yliopiston kansainvälisen politiikan professoria, Hiski Haukkalaa, joka kertoi tuoreen kirjansa perusteella koko Suomen muuttuvista koordinaateista maailman muuttuessa. Siinä on oivallinen esimerkki ekspansiivisen muutossyklin vaihtoehtojen etsimisen vaiheesta! Linkki Yle Areenaan löytyy tästä.