Avainsanat

, , , , , ,

Olemme EDUTOOL-opinnoissa edenneet rivakkaa tahtia, mutta hiljalleen alkaa selkeytyä kokonaisuus, johon koulutusteknologia ja oppiminen nyky-yhteiskunnassa liittyvät. Blogiartikkelissa on mahdollisuus taas jäsennellä tietoa ja kiinnittää sitä aiempiin tietorakenteisiin. Niihin liittyen lukemistosta löytyy lähdetiedot Juha Pihlajan väitöskirjasta ja Victorin&Boyntonin kirjasta.

Olen työskennellyt pian kymmenen vuotta työelmän asiantuntijana ammatillisessa kuntoutuksessa ja tarkkaillut ja tutkinut työelämää eri ammattialojen näkökulmasta. Kaikilla ammattialoilla näkee jatkuvia muutoksia tuotantomuodoista toiseen, joita auttaa tulkitsemaan Victorin ja Boyntonin malli tuotantomuotojen laadullisesta kehityksestä. Tuotantomuodot etenevät heidän mukaansa käsityöstä massatuotantoon ja massapalveluun, sen jälkeen prosessien parantamiseen ja siitä edelleen tuotannon asiakaskohtaistamiseen eli massaräätälöintiin. Yhteiskehittely on tuotantomuoto, joka tietoteknisen vallankumouksen myötä on lisääntymään päin.

Eri tuotantomuodoissa tarvitaan ja käytetään erilaista osaamista. Käsityön osaaminen perustuu hiljaiseen, kokemusperäiseen tietoon, joka on opittavissa työtä tekemällä kokeneemman mestarin ohjauksessa. Massatuotantoon siirrytäessä tiedon luonne muuttuu, kun käsityölästen hiljainen tieto muunnetaan työohjeiksi, joiden mukaan työtä toteutetaan. Massatuotannolle ovat tyypillisiä rajatut tehtävät ja ajoittain yksinkertaiset työnkuvat. Työntekijöille kertyy kuitenkin tuotantoprosessista hiljalleen tietoa, joka on mahdollista prosessinparantamisen vaiheessa hyödytää pyrkimällä korjaamaan tuotannon virheitä ja parantamaan sitä kautta tuotteiden laatua. Tällaisen tuotantotavan myötä työntekijöille kertyy prosessista arkkitehtoonista tietoa, joka on tuotannon asiakaskohtaistamisessa mahdollsta hyödyntää kokoamalla prosesseissa syntyneistä moduleista keskenään erilaisia kokonaisuuksia. Yhteiskehittelytuotannossa siirrytään suunnittelemaan asiakkaan kanssa tuotteita, jolloin työntekijöillä on oltava perusteellinen ymmärrys prosessin tarjoamista mahdollisuuksista valmistaa asiakkaan kanssa yhdessä suunniteltuja tuotteita.

Victor ja Boynton ovat taloustieteilijöitä, eivätkä pohdi tuotantotapojen muutoksissa tarvittavia kognitiivisia, saati metakognitiivisia valmiuksia. Seuraavaksi siis Victorin ja Boyntonin täydennykseksi IPPI-ryhmämme kollaborativista tiivistystä metakognitiosta (kiitos vain, Mia ja Juha). Metakognitio on korkea-asteista tietoa kognitiosta, eli tiedon vastaanottamiseen, tallentamiseen, käsittelyyn ja käyttöön liittyvistä prosesseista. Metakognitio on ”ajattelun ajattelemisen” kyky, taito ohjata omaa ajatteluaan. Sillä siis tarkoitetaan yksilön kykyä tiedostaa, valvoa ja säädellä ajattelunsa toimintoja vaihtuvien tilanteiden vaatimalla tavalla.

Metakognitio voidaan jaotella metakognitiiviseen tietoon ja metakognitiiviseen taitoon. Metakognitiiviseen tietoon sisältyyvät oppijan tiedot ja uskomukset itsestään ja muista oppijoista ajattelijana, oppijan käsitykset tehtävästä sekä tieto niistä strategioista, joita tehtävää ratkaistaessa olisi tarkoituksenmukaista käyttää. Metakognitiivinen tieto voidaan jaotella myös deklaratiiviseen mitä-tietoon ja proseduaaliseen miten-tietoon sekä konditionaaliseen miksi-tietoon. Deklaratiivinen tieto käsittää tietoa oppijasta itsestään oppijana ja oppimisen strategioista, proseduaalinen tieto sisältää tietoa oppimistrategioiden käytöstä ja konditionaaliseen tietoon kuuluu ymmärrys siitä, milloin ja miksi määrättyjä strategioita on järkevää käyttää. Metakognitiivisella taidolla puolestaan tarkoitetaan yksilön taitoa tarkastella toimintaansa ja tarvittaessa korjata sitä. Se pitää sisällään ajattelun suunnittelun, arvioinnin, monitoroinnin sekä ajan käytön suunnittelun ja työpanoksen kohdentamisen. Kaikki edellä mainitut ovat taitoja, joita nykyajan työelämässä ehdottomasti tarvitaan.

Palataanpa sitten vielä tuotantomuotoihin! Tähän saakka lukemani perusteella näyttää siltä, että eri tuotantomuodoissa työntekijät tarvitsevat eri tasoisia metakognitiivisia valmiuksia. Massatuotanto on siirtynyt suureksi osaksi kehittyviin maihin. Vanhoissa teollisuusmaissa on siirrytty massatuotannosta prosessien parantamiseen ja tuotteiden asiakaskohtaistamiseen ja ennen pitkää edetään yhä laajemmin myös yhteiskehittelyyn. Massatuotannon ositetussa työnjaossa työntekijöille on riittänyt, kun on toteuttanut omaa osaansa prosessista työnjohdon antamien ohjeiden mukaan. Massatuotannon koulutusjärjestelmässä ei ole ollut tarpeen niinkään kiinnittää huomiota metakognitiivisten taitojen opettamiseen; koulutusprosessin myötä ne, jotka ovat oppineet metakognitiivisten taitojen kehittyessä parhaiten, ovat seuloutuneet korkea-asteen opintoihin ja siirtyneet työnjohdon ja suunnittelun työtehtäviin. Heikommat metakognitiiviset taidot omaksuneet ovat työllistyneet tuotanolliseen työhön, joissa metakognitiivisia taitoja ei ole suuresti tarvittu, eikä niiden kehittymistä ole tuettu.

Tilanne muuttuu erilaiseksi, kun siirrytään massatuotannosta prosessien parantamiseen ja edelleen asiakaskohtaistamiseen. Ensin mainitussa on oleellista virheiden etsiminen ja korjaaminen yhteistoiminnassa työnjohdon, työntekijöiden ja suunnittelijoiden kesken. Tällaisessa toiminnassa tarvitaan tietenkin jo hyviä vuorovaikutustaitoja, mutta myös metakognitiivisten valmiuksien tarve lisääntyy. Ensimmäinen kynnys voi muodostua jo omien oppimismahdollisuuksien tunnistamiseen. Metakognitiivinen tieto itsestä oppijana saattaa olla massatuotannon turruttamaa. Metakognitiivisen taidon tarve on sekin ilmeinen. Prosessin parantamisen onnistuminen edellyttää työntekijöiltäkin taitoa tutkia prosessia (mitä-tieto), pohtia sen parantamista (miten-tieto) ja lopulta myös asettaa kyseenalaiseksi prosessin perusteita ja käsityksiä itsestä työntekijänä (miksi-tieto). Asiakaskohtaistamisessa metakognitiivisia valmiuksia tarvitaan vielä kipeämmin.

Metakognitiolla saattaakin olla suuri merkitys työhyvinvoinnille. Suuri osa työhyvinvoinnin ongemista näyttää liittyvän työssä oppimiseen ja jatkuvaan tarpeeseen muodostaa työhön uutta mieltä työelämän muuttuessa. Metakognitiivisia valmiuksia tietoisesti lisäämällä saattaisikin olla paljon vaikutusta työuriin ja kansantalouteen. Nythän hukkaamme kymmeniä miljardeja vuodessa työhyvinvoinnin ongelmien takia. Kuinkahan sitten oppisimme ammatillisessa kunotutuksessa lisäämään asiakkaiden metakognitivisia taitoja? Miten se parhaiten sujuisi työelämässä? Entä kuinka metakognitiivisten valmiuksien lisäämistä tuetaan koulutusjärjestelmässä? Tämän hetkisen ymmärrykseni mukaan metakognitioon kiinnitetään huomiota koulutusjärjestelmästä lähtien aivan liian vähän. Pedagogiikan ja työelämän uudistaminen, ongelmaperusteiset opetusmenetelmät, yhteisöllinen oppiminen, ekspansiivinen oppiminen ja tietoinen työntekijöiden osallistaminen työn kehittämiseen saattaisivat tarjota uusia mahdollisuuksia metakognition lisäämiseen. Näitä keinoja yhdistelemällä olisi mahdollista tukea elinikäisen oppimisen vaatimien taitojen ja asenteiden kehittymistä ja samalla myös lisätä työhyvinvointia. Jonkinlaisia suuntaviivoja pedagogiikan uudistamiselle metakognitiota kehittävään suuntaan löytyy aiemmin julkaisemassani artikkelissa opettajan työstä ja pedagogiikasta 2.0.