Avainsanat

, , ,

Päätimme tehdä kuntoutujaryhmän kanssa tällä viikolla kokeilun, jossa teemme yhteenvetoa työelämän muutoksesta oman yhdessä rakennetun kokemuksemme pohjalta. Tavoitteena on laatia visio työelämä 2.0:sta, jossa olisi ratkaistu työelämän pulmia, jotka näkyvät itse kunkin arjessa ja ovat kenties peruja työelämä 1.0:n, eli teolliseen massatuotantoon perustuvan työelämän ajalta.

Listasimme yhteisen keskustelun pohjalta kolme keskeistä työelämä 2.0:n tunnusmerkkiä, joihin löytyvät lyhyet perustelut seuraavasta artikkelin tekstistä. Listaan ne tähän alkuun, jotta kiireisemmätkin lukijat ennättävät ne poimia.

1. Joustavuus, joka näkyy työn tekemisen tapojen ja aikojen limittymisenä. Sen edellytyksenä on mahdollisuudet ja halu sopia ajankäytöstä työn toteuttajien ja työnjohdon välillä.

2. Motivoituminen uudistavaan oppimiseen ja osaamisen ja ammattitaidon jatkuvvaan kehittämiseen. Sen edellytyksenä on löytää aikaa tavanomaisen, tiukasti aikataulutetun työn ohessa ja kehittää uusia oppimisen tapoja ja välineitä.

3. Yhteistoiminnallinen oppiminen. Sen edellytyksenä on yhteistyö työntekijöiden, asiantuntijoiden/suunnittelijoiden ja työnjohdon kesken.

Lista ei tietenkään ole tyhjentävä, ja muitakin tunnusmerkkejä työelämä 2.0:lle varmasti löytyisi. Toisaalta: on noissa kolmessakin jo yllin kyllin tekemistä ja päänvaivaa.

Ensimmäinen näkökulma löytyy työn ja vapaa-ajan rajojen liudentumisesta. Uudet tietotekniset ja mobiilit työkalut antavat mahdollisuuden työskennellä ajasta ja paikasta riippumatta, ja tämä voi olla pulmallista työhyvinvoinnin näkökulmasta silloin, kun työn rajaaminen ei onnistu ja muut tärkeät elämänalueet eivät saa riittävästi aikaa. Kuvaava esimerkki tästä dilemmasta ovat omat meneillään olevat EDUTOOL-opintoni, joita teen pääasiassa vapaa-ajallani. Tavoitteenani on myös kehittää omaa ammatillista osaamista ja oppia käyttämään tietoteknologisia apuvälineitä työssä. Tavallaan teen siis työtä vapaa-ajalla, kun opiskelen työhön liittyvän motiivin kannustamana. Toisaalta: nyt kun käytän työpäivän aikana aikaa oppimalla yhdessä ryhmän kanssa asioita työstä ja pohtimalla visiota työelämä 2.0:sta, olenko työssä myös vapaa-ajalla? Tämä lienee eräänlainen ristiriita, joka ei kuitenkaan tuota työhyvinvoinnin ongelmia, koska ratkaisu tuntuu mielekkäältä. Miten sitten toimitaan, jos työhyvinvointi tällaisen ratkaisun takia alenisi? Tai onko eettisesti oikein ”olla työssä vapaa-ajalla”? Tai vastaavasti, pitäisikö varsinaisen työajan ulkopuolella tehdystä työstä saada palkanlisää?

Päädymme toteamaan, että yksi työelämä 2.0:n ominaisuus on joustavuus, joka mahdollistaa työn ja vapaa-ajan limittämisen molempien elämän osa-alueiden kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla. Tämä ei voi tarkoittaa sitä, että joko työnantaja tai työntekijä joustaa, vaan jouston pitää olla molemminpuolista.

Pohdimme myös minkälaisia muutoksia esim. koulun tai terveydenhuollon toiminnassa pitäisi tapahtua, että työn joustot olisivat mahdollisia. Totesimme, että nykyisellä tavalla rakennetuissa järjestelmissä on vaikeaa löytää joustoja, kun periaatteena on se, että palvelut keskitetään ja asiakkaat/koululaiset liikkuvat palveluiden äärelle. Olisiko teknologiasta apua siinä, että tilanne kääntyisi toisin päin niin, että palvelut olisivat lähempänä käyttäjiä? Yksi vaihtoehto voisi olla myös keskittämisen lisääminen niin, että rakennettaisiin monitoimikomplekseja, joissa erilaiset palvelut olisi yhdistetty saman katon alle konseptilla päiväkoti-koulu-terveys- ja sosiaalipalvelut-vapaa-aika ja vanhustenhoito.

Toinen näkökulma löytyy jatkuvasta tarpeesta rakentaa työhön liittyvää mieltä ja motiivia uudelleen työn ja maailman muuttuessa. Emme voi enää pitää selvänä sitä, että saamme työskennellä joskus ammattiin tullessamme tärkeänä pitämämme työn kohteen parissa. Terveydenhuollossa tulee näkyviin jännite ongelmien korjaamisen ja ennaltaehkäisyn välillä ja perusopetuksessa erityisyyden ja inkluusion välillä. Ratkaisujen löytäminen näihin jännitteisiin edellyttää motivaatiota muuttaa työntekijänä omia toimintatapojaan. Edellytyksenä on myös kolmas työelämä 2.0:n ominaisuus, eli yhteistoiminnallinen oppiminen. Tuotantotapojen muuttuessa vakioiduista massapalveluista joustavaan palveluun ja edelleen massaräätälöintin ja yhteiskehittelyyn suorastaan huutaa yhteistoiminnallista oppimista asiantuntijoiden, työnjohdon ja työtä käytännössä tekevien työntekijöiden kesken.