Avainsanat

, , , , ,

Olen tänään jututtanut muutamaa koulunkäynnin ohjaajaa (ja vähän rehtoreitakin) työn muutoksista. Älytaulut kuulostavat tulevan käyttöön, siirrytään yhteinäiseen peruskouluun, tuskaillaan inkluusion kanssa, kirotaan sopimushojausmallia ja ties mitä kaikkea. Kovin paljoa ei nouse esille keinoja, joilla näihin muutoksiin pystyttäisiin vastaamaan. Toisaalta: joissai kouluissa on löydetty ratkaisuja, joilla on onnistuttu – huomatkaapa, että vieläpä samoilla niukoilla resursseilla – saamaan aikaan ratkaisuja, jotka ovat muuttaneet työtoimintaa sujuvammaksi. Samaiset ratkaisut tuntuvat taas toisilla kouluilla täysin mahdottomilta toteuttaa, vaikka kaipa resurssien pitäisi olla kutakuinkin samanlaisia.

Tulee jotenkin mieleen Luhmann, joka rinnastaa ihmisen toimintaa ekologiaan (’Ekologinen kommunikaatio’). Logiikka on jotenkin sellainen, että mikä tahansa organismi tai organisaatio tutkii ja käsittelee kaikkea ympärillään olevaa puhtaasti ympäristönä – ja organisaatiot reagoivat ympäristöstä tuleviin ärsykkeisiin hyvin samalla tavalla kuin biologiset oliot. Hyvinkin tulee mieleen ihmissuvun evoluution alku; neljällä jalalla kulkiessa on nähnyt pienemmän osan ympäristöä, johon on pitänyt reagoida, ja nouseminen kahdelle jalalle on antanut näkymän kauemmas ja antanut mahdollisuuden viestittää pidemmälle. Olisiko siinä evoluutioetu, joka on käynnistänyt ihmisen kehityksen älyn jättiläiseksi?

Kuinkahan organisaatiot oppisivat nousemaan seisaalleen ja katsomaan kauemmas? Tai kuinka yksittäiset ihmiset pystyisivät tutkimaan ympäristöään laajemmasta näkökulmasa kuin vain nykyisen arjen vaatimuksiin reagoiden? Omasta viitekehyksestäni katsoen tulevat mieleen ekspansiivinen oppiminen ja uudistava oppiminen, joista voisi olla keinoiksi organisaatioiden evoluutiossa. Ja olisiko muuten teknologiasta apua siinä, että näkisi pidemmälle ja viestit näkyisivät kauemmas?