Avainsanat

, , , , , , , , ,

Jännittävä järjestelmätason tausta oppimiselle ja oppimisteknologialle löytyy kirjasta ’Luonnon ja ihmisen polut’ (Pulliainen&Seiskari 2011). Kirjoittajat jakavat elinympäristömme kolmeen kategoriaan: geosysteemiin, ekosysteemiin ja teknosysteemiin. Geosysteemi hitaasti muuttuvana on sekä ekosysteemin että teknosysteemin perusta, jota molemmat omilla tavoillaan hyödyntävät. Ihminen lajina on osa ekosysteemiä mutta kulttuurisena olentona kehittänyt teknosysteemin, jonka avulla hyödyntää molempia muita. Ekosysteemin ohjausinformaatio on DNA:ssa ja RNA:ssa, jotka muuttuvat mutaatioiden kautta. Teknosysteemin ohjausinformaatiota ovat symbolit – kieli – ja niiden käyttö on erottaa ihmisen muista ekosysteemin lajeista. Toiminnanteorian klassikoista Vygotski havaitsi samalla tavalla ajattelun ja kielen yhteyden.

Nämä näkökulmat liittyvät oppimiseen siten, että nykyään teknosysteemin kehitys on useastakin syystä nopeaa ja yhä kiihtyvää ja tämä haastaa meidät teknosysteemissä elävät jatkuvaan oppimiseen. Muutos on niin nopeaa, että entiset tiedon omaksumiseen tähtäävät oppimisen tavat eivät riitä takaamaan riittävää osallisuutta teknosysteemissä, jonka yksi ilmiasu on web 2.0. Siitä juontuu haaste kehittää uusia oppimisen tapoja – pedagogiikka 2.0, ja oppimisen haasteena on oppia käyttämään välineitä, joilla jatkuvaa muutosta ja lisääntyvää tiedon määrää pystyy hallitsemaan. Yksi merkittävä oppimisen elementti on jatkuva motivoituminen oppimiseen sekä yksilöiden että yhteisöjen tasolla.

Oppimistieteiden yksi havainto näyttää olevan se, että pelkän syvän erikoistumisen lisäksi tarvitaan poikkitieteellisyyttä, jonka edellyksenä on yhteistoiminnallinen oppiminen. Poikkitieteellisyys antaa mahdollisuudet toiminnan laadulliseen, ekspansiiviseen muutokseen (ks. Engesrtöm 2002). Finnsight 2015 panelistien artikkeli onkin sitten kuvaus niistä haasteista, joita Suomi kansakuntana parhaillaan kohtaa – ja toivottavasti ratkaisee – teknosysteemin muuttuessa. Evoluution vastineena teknosysteemin vastine kehitykselle on markkinatalous ja mutaatioiden vastine innovaaatiot. Innovaatiotkin, vaikka niitä toki pyritään synnyttämään tietoisesti, syntyvät lopulta äkillisinä oivalluksina tai jopa vahinkoina. Näkökulmaa siihen, mitä teknosysteemin nopea muutos markkinavoimien pakottamana aiheuttaa yksittäisille ihmisille voi hakea vaikkapa amerikkalaisen sosiologin Richard Sennetin kirjoista (Uuden kapitalismiin kulttuuri, Kunnioitus eriarvoisuuden yhteiskunnassa). Muutosten seuraamukset yksittäisille työntekijöille voivat olla välillä käänteentekeviä, jopa katastrofaalisia. Uudistava oppiminen, siis pohjimmiltaan elinikäinen motivoituminen muutokseen ja uuden oppimiseen, voi olla yksi ratkaisu, jonka avulla yksittäinen ihminen pysyy mukana teknosysteemin muutoksissa.

Yllä oleva yhteenveto on – pakko myöntää – melko systeeminen ja etäännyttää ihmisten arkisista, usein hyvin konkreettisista ja hankalista ongelmista. Teknosysteemin muutos on kuitenkin niin nopeaa, että vaikkapa polittinen järjestelmä ei pysy sen mukana, jolloin vaikkapa sosiaaliturvan turvaverkkokin on peruja edellisen, teollisen kehitysvaiheen ajalta. Toisaalta: onkohan poliittisella järjestelmälläkään muuta mahdollisuutta kuin oppia luovasti ja ekspansiivisesti hyödyntämällä web 2.0:n ja pedagogiikka 2.0. tarjoamia mahdollisuuksia?

Uudistavassa oppimistoiminnassa askarruttaa toistuvasti se, että löytyy suosituksia ja suunnitelmia, joiden saattaminen toiminnan tasolle näyttää olevan hidasta ja vaikeaa. Mikähän kumma noita hidastaa, kun ne ovat tutkijoille ja lukikallekin kristallin kirkkaita asioita. Olisikohan juuri niin, että kehitystä jarruttavat järjestelmät, jotka ovat jääneet kiinni edelliseen historialliseen kehitysvaiheeseen. Ehkäpä Luhmannia lukemalla (Ekologinen kommunikaatio, 2004) voisi tulkita teknosysteemin sisäisiä kitkatekijöitä. Luhmannhan toteaa, että ihmisen luomat systeemit käsittelevät ympäristönä, jolloin muutoksessa päädytäänkin loppujen lopuksi ekosysteemin kaltaiseen evoluutioon, joka on lopulta melko hidasta kehitystä. Vai olisiko kulttuurihistoriallisen toiminnan teorian näkemys toimintajärjestelmien eritahtisesta historiallisesta kehityksestä ymmärrettävämpi selitys? Noita asioita täytyy pohtia lisää ja hakea lisätietoa. Teknosysteemissä teknologian käyttö sinänsä lienee jo sisäänrakennettua ja siten perusteltua oppimisessa, ja tietoteknologia on vain kehittyneempää teknologiaa kuin liitutaulu tai kynä ja paperi. Hieman samanlaista kitkaa näyttää kuitenkin tietoteknisten oppimisen välineiden käyttöönotossa olevan kuin teknosysteemin muutoksissa laajemminkin. Tämänkin kitkan taustojen tutkiminen taitaa tulla eteen tässä blogissa ennemmin tai myöhemmin.