Avainsanat

, , ,

Täytyy vielä hieman jatkaa tuosta Sawyerin artikkelista: Yhteenveto oppimistieteiden keskeisistä löydöksistä onkin nimittäin erittäin kiinnostava kohta. Niissä korostuu syvällisen käsitteellisen ymmärtämisen näkökulma, joka on minustakin hyvä lähtökohta aina vain monimutkaisemaksi muuttuvan maailman ymmärtämiseen. Jokin käsitteellinen tulkintakehys olisi oltava, että pystyy tulkitsemaan asioiden ja ilmiöiden yhteyksiä. Minulle toiminnan teoriasta ja kehittävästä työntutkimuksesta on muodostunut sellainen, mutta eihän se toki ainut käytettävissä oleva tulkintakehys ole. Ehkäpä EDUTOOL-opinnot tarjoavat sille vaihtoehtoja – ei liene haitaksi, jos käytössä on useampiakin tulkintakehyksiä.

Toinen kiinnostava kohta oli asiantuntijuuden kognitiivinen pohja, johon juuri kuuluu monipuolinen tulkintakehysten joukko, laaja menetelmien ja suunnitelmien kirjo, kyky soveltaa edellisiä tilanteen mukaan ja ennenkaikkea kyky reflektoida omia kognitiivisia prosesseja samanaikaisesti. Mezirov muistaakseni laajentaa tuota reflektion käsitettä kriittisen reflektion suuntaa, joka tarkoittaisi sitä, että pystyy tarvittaessa myös muuttamaan vakiintuneita kehyksiä. Reflektio sinänsä on eritoten oman toiminan arviointia, mutta kriittisyys tuo siihen uudistavan oppimisen mahdollisuuden. Lisäisin tuon uudistavan oppimisen asiantuntijuuden kognitiiviseen pohjaan, jotta jatkuva uudistumisen tarve pysyisi mielessä.

Hieman kriittisest suhtaudun Sawyerin näkemykseen siitä, että mestari-kisälli -asetelma sinänsä takaisi ”syvän oppimisen”. Victorin&Boyntonin tuotantotapoihin liittyvään tutkimukseen viitaten tällainen oppiminen on helposti käsityömäistä hiljaisen tiedon siirtämistä asiantuntijalta oppipojalle, eikä se pelkästään takaa sitä, että oppiminen olisi ”syvää”. Täydennettynä teorian läsnäololla tietoa rakennettaessa asetelma muuttuu uskoakseni täydellsemmäksi. Edellisessä kommentoimassani artikkelissa kritisoitiin käsityötä seuraavan tuotantotavan, massatuotannon tapaa järjestää koulutusta ja oppimista, ja oikeastaan voisi ajatella, että ”syvää oppimista” alkaisi esiintyä pikemminkin joustavan massatuotannon oloissa ja sitä seuraavassa asiakaskohtaistetussa massatuotannossa. Noista tuotantomuodoista kiinnostuneet voisivat tutustua Victorin&Boyntonin tutkimuksiin (esim. Invented Here) tai suomalaisittain Juha Pihlajan väitöskirjaan ja artikkeleihin. En lähde noita tässä yhteydessä enää tarkemmin avaamaan.

Kaiken kaikkiaan Sawyerin artikkeli laajentaa jännittävällä tavalla aiempia tulkintakehyksiäni oppimisesta – olisikohan tässä tuota scaffoldingia? Ainakin artikkeli asettuu lujasti lähikehityksen vyöhykkeelleni, jolla seuraavaksi on käsittelyssä Finnsight-paneelin ajatukset oppimisesta ja oppimalla uudistuvasta yhteiskunnasta. Toivottavasti pohdinnat ovat toiminnan tasolle pureksittuja, eivätkä vain suosituksia ja visioita. Ainakin panelistien joukossa on Jaakko Virkkunen, joka on pitkään vaikuttanut toiminnan teorian ja kehittävän työntutkimuksen saralla, joten sopii toivoa myös konkretiaa tuossa kirjoituksessa.