Pelkoa ja inhoa litteän maan kamaralla

Avainsanat

, , , , , , , , , ,

Tieto ei ole luulon väärti…

Yuval Noah Harari kertoo kirjassaan ’Sapiens’, että yksi asia, joka erottaa ihmisen muista älykkäistä lajeista on kyky kertoa tarinoita – ja uskoa niihin! Hararin mukaan käytännössä kaikki, mikä on meille arvokasta, raha, yhtiöt, kansakunnat, jumalat, ovat tarinoiksi kirjoitettuja sopimuksia, jotka saavat meidät toimimaan yhteistyössä. Mutta mitä onkaan edessämme, kun näyttää siltä, että ihmiskunnan suuret, yhteiset tarinat eivät olekaan enää kaikista uskottavia? Minä, ja useat muutkin – kenties enemmistö meistä Euroopan luoteiskolkassa elävistä – pidämme uskottavina tieteilijöiden kertomia tarinoita. Meidän suvaitsevaisessa ja liberaalissa yhteiskunnassamme on silti paljon sellaisiakin kulkijoita, jotka tietävät maapallon olevan litteä, 6000 vuotta vanha ja Jumalan luoma läntti, jota kaikki muut taivaankappaleet nöyrästi kiertelevät. Näissä tarinoissa meitä suojelevat enkelit ja pahuus saa palkkansa viimeistään Helvetissä kuoleman jälkeen – ja tarinoihin uskovat pääsevät taivaaseen. Ne ovat vahvoja, selkeitä tarinoita, joita olemme lajina kuunnelleet vuosituhansien ajan. Nämä tarinat määrittelevät ihmisen maailman valtiaaksi, jolle kaikki muut elolliset oliot ovat alisteisia ja maapallomme luonnonvarat vapaasti ja rajattomasti käytettävissä. Vasta muutaman vuosisadan ensin harvat ja sittemmin yhä suurempi joukko meistä sapienseista on kuunnellut noita toisenlaisia tarinoita, tarinoita jotka ovat tieteellisen menetelmän synnyttämiä teorioita. Jo käsitteenä teoria kuitenkin on noita ikivanhoja tarinoita heiveröisempi: onhan se mahdollista falsifioinnin, eli uuteen tietoon perustuvan vastaväittämän perusteella kumota. Noita tutuksi tulleita tarinoita ei pysty kumoamaan, joten ne ovat ehdottomasti tosia – jos niihin uskoo! Usko – tai luulo – on silloin voimakkaampi kuin tieto.

… koska tieto tuo möröt sängyn alle

Tieteen meille kertomat, tieteelliseen menetelmään pohjautuvat, itseään korjaavat tarinat ovat pelottavia. Evoluutioteorian perusteella emme voi enää olettaa, että ihmisellä on kuolematon sielu – tai sielua ylipäätään – koska sellaista ei olisi voinut kehittyä luonnonvalinnan kautta. Biotieteet puolestaan opettavat, että kaikki elolliset ovat biokemiallisia algoritmeja, joilla ei oikeastaan ole vapaata tahtoa. Se vie pohjan uskontojen ohella myös liberaarilta humanismilta, joka korostaa juuri vapaata tahtoa ja yksilön vapautta. Ihminen onkin siis vain hieman mutkikkaampi algoritmi kuin muut eliöt, ja kaava määrittelee teot ja toiminnan. Ja miksipä biokemiallinen algoritmi olisi yhtään parempi kuin koneiden binäärinen algoritmi? Nehän oikeastaan voisivat kokonaan korvata biokemialliset algoritmit; ja mihin ihmisiä silloin tarvittaisiin? Tällainen mörkö löytyy sängyn alta tuon tuostakin nykyisessä, työelämän muutosta koskevassa keskustelussa. Eivätkä tieteen tarinat suinkaan tähän lopu! Nykyisin on elossa kutakuinkin 99 sadasta koskaan eläneestä tieteilijästä, ja he tuottavat jatkuvasti uutta tietoa tieteellisen menetelmän avulla. Fyysikot kertovat, että minkäänlaista jumalaa tai muitakaan henkiolentoja ei voi fysiikan lakien mukaan olla olemassa, joten olemmekin aivan yksin. Asiaa mutkistaakseen muutamat fyysikot ovat esittäneet hypoteesejä siitä, että kenties kvanttifysiikka sittenkin mahdollistaisi ja selittäisi jumalan olemassaolon. Astrofyysikot puolestaan ovat selvittäneet sen, että universumimme sai alkunsa alkuräjähdyksessä noin 13,82 miljardia vuotta sitten. Saman tieteenalan edustajat kertovat myös sen, että universumeita saattaa olla useita, jolloin eläisimme multiversumissa. Kenties jumala löytyisikin siis jostain rinnakkaisessa universumista. Ja mitä onkaan tuo pimeä aine, josta suurin osa universumimme massasta koostuu? Ehkäpä sieltä voisimme löytää sen meitä korkeamman olennon…Joitakuita huolestuttaa myös ilmaston muutos, joka nykytutkimuksen mukaan on kiistatta ihmisen aiheuttamaa. Tämäkin tieto on helppo kiistää, koska kesä oli kylmä – ja viime talvenakin oli ainakin viikon mittainen pakkasjakso! Ja mitäpä yksi ihminen voisi tehdä hidastaakseen ilmastonmuutosta? Ja jos yrittäisikin, ja kaikki sukulaiset, ystävät ja naapuritkin yrittäisivät vaikuttaa, niin eivät ne kiinalaiset kuitenkaan yritä. Paljon helpompaa on unohtaa koko asia ja kiistää tieteilijöiden tarinat. Litteän maan reunalta kaikitenkin olisi helppoa lakaista roskat avaruuteen, jolloin ilmastonmuutos olisi torjuttu. Kyllähän sen joku helposti hoitaisi!Meidän elämäämme ohjaa myös uusliberalistisen talouspolitiikan ja hyperglobalisaation tarina, joka sekin lisää turvattomuutta. Kuinka muuten voisi ollakaan, kun tämä tarina kertoo meille, että työ ja toimeentulo voidaan siirtää milloin tahansa johonkin halvempaan maahan? Sekin on tieteellisen menetelmän, taloustieteen kirjoittama tarina, jota voi ainakin uskoa pystyvänsä vastustamaan vaatimalla rajoja kiinni, vastustamalla vapaata liikkuvuutta ja väittämällä erivärisiä ihmisiä itseämme huonommiksi. Minä sanoisin, että nämä uusliberalismin ja hyperglobalisaation tarinat saattavat olla vahvin niistä voimista, jotka saavat ihmiset tarrautumaan tuttuihin ja turvallisiin kertomuksiin maailmanjärjestyksestä.

Pelko pois Uskallusten maassa

Mitäpä, jos kokeeksi hyväksyisimme sen, että tieteellisen menetelmän tuottamat tarinat – vaikka ovatkin epätosia, ja saattavat tiedon lisääntyessä muuttua – olisivat paras mahdollinen selitys havaitsemillemme maailman ilmiöille? Se tarkoittaisi ainakin sitä, että meidän pitäisi suojella elämää ainutlaatuisena asiana, koska emme voisi olettaa sen jatkuvan missään muodossa kuoleman jälkeen. Merkitystä omalle elämälle biokemiallisena, rajallisen ajan tietoisena olevana algoritminä voisi lähteä etsimään vaikkapa pohtimalla miten omaa laskentatehoa voisi lisätä oppimalla ja uudistumalla jatkuvasti. Paljolti siksi minusta elinikäinen oppiminen on merkityksellistä. Paljolti siksi tuntuu merkityksellisestä myös kirjoittaa oppimiseen ja uudistumiseen liittyvistä teemoista. Se tuottaa iloa ihmisille, jotka ovat tärkeitä, mikä sekin on merkityksellistä. Ja jos uskomme professori Kai Hakkaraisen tarinaa älykkyydestä sosiaalisena pikemmin kuin yksilöllisenä ilmiönä, on tiedon jakaminen sinällään merkityksellistä. Useampien algoritmien yhteenliittymät lisäävät laskentatehoa, tuottavat uutta tietoa ja sitä kautta kenties parantavat maailmaa. Siten blogitekstin tuottaminen – algoritmitminä algoritmille – on osanen yhteistä oppimista.

Mainokset