Avainsanat

, , , , , ,

Tänään juoksulenkillä (niin, työhyvinvoinnin asiantuntija pitää huolta myös omasta terveyskunnostaan) pohdin – jälleen kerran – työelämän muutosten vauhtia ja luonnetta. Meille työelämässä oleville lienee jo tullut selväksi, että työssä tapahtuu nykyisin muutoksia muutosten perään ja uusia tulee ennenkuin meneillään olevistakaan on selvitty. Muutosten taustoihin voi arkisen aherruksen keskellä olla vaikeaa päästä käsiksi, se kun vaatii analyyttistä pohdiskelua ja siten tilaa ja aikaa.

Ajan ja tilan puutteen ohella muutosten taustojen pohtimista taitaa hankalaloittaa niiden moniulotteisuus. Yhtenä kehityslinjana taustalla vaikuttaa ilman muuta talouden kansainvälistyminen. Kilpailemme maailmanmarkkinoilla kiinalaisten ja intialaisten kanssa, jotka tekevät työtä halvemmalla ja koettavat parhaansa mukaan ottaa meitä kiinni myös osaamisessa. Kilpailussa pärjäämme parhaiten parantamalla omaa osaamistamme, emme niinkään tekemällä massatuotteita entistä nopeammin ja tehokkaammin. Toinen merkittävä muutos on meneillään oleva tuotantoelämän rakennemuutos teolliseen massatuotantoon perustuvasta tuotantotavasta tietotekniseen verkostotalouteen. Olen tässä blogissa kirjoittanut aiheesta jokusen postauksen aiemminkin, ja lisätietoa löytyy Juha Pihlajan mainiosta väitöskirjasta, joka löytyy myös blogini lukemistosivulta. Hyvältä vaikuttava tiivstelmä väitöskirjan sisällöstä löytyy tästä.

Tuossa juoksulenkillä päässä pyöri ajatus vuorovaikutteisen webin muutosvaikutuksista. Minulle on EDUTOOL-maisteriopintojen edetessä alkanut hiljalleen selvitä, kuinka merkitävä muutos liittyy tietoon, sen jakamiseen ja jalostamiseen yhdessä. Tietoa sinänsä syntyy näinä aikoina käsittämättömät määrät. Bill Bryson kuvaa tiedon määrän lisääntymistä herttaisessa kirjassaan ’Lyhyt historia lähes kaikesta’ kertomalla, että kaikista koskaan eläneistä tieteilijöistä tällä hetkellä on elossa yhdeksänkymmentä yhdeksän sadasta. Lisäksi sosiaalisessa mediassa tuotetaan tietoa käsittämättömät määrät. Ryhdyin itse ystäväni suosituksesta pitkästä aikaa käyttämään Twitteriä, liityin parin kiinnostavan henkilön seuraajien joukkoon, täydensin listaa YLE:n tiedeohjelmien tviiteillä ja huomaan nyt, että päivittäin pitäisi käyttää tunti aikaa siihen, että tutkisi kaikki mielenkiintoiset jutut, joita eteen työntyy. Juuri nyt kiinnostaisi artikkeli ”tietopaimentolaisista”, jotka ovat kirjoittajan mukaan luovia ja innovatiivisia henkilöitä, jotka voivat työskennellä missä ja milloin vain ja kenen kanssa tahansa. Ajatus muistuttaa paljon Engeströmin solmutyöskentelyä ja samanlaista ajatusta löytyy myös Elinkeinoelämän Keskusliiton Oivallus-hankkeen nuotittoman työn taustalta. Pari postausta sitten kirjoitin läsnätyöstä, joka sekin liittyy aihepiiriin.

Monenlaisia muutoksia ehtii siis pyöriä päässä tunnin juoksulenkillä. Oppimiseen tuo juokseminen liittyy siten, että olen itse huomannut oppivani asioita parhaiten ollessani liikkeessä. Tuokin on yksi muutoshaaste sinänsä: meitä oppijoita on monenlaisia, ja yksi oppii lukemalla, toinen kuuntelemalla, kolmas liikkumalla ja neljäs mahdollisesti nauttiessaan hyvästä seurasta rennon opiskelijajoukon kanssa. Kuinkahan kummassa opettajajohtoiseen luokkatyöskentelyyn perustuvassa koulutusjärjestelmässä pystytään ottamaan huomioon erilaiset oppimistyylit? Tuosta otsikon muutosoppimisesta puhumattakaan!

Niin, ja mietityttihän tuossa raikkaassa pakkasilmassa juostessa myös ilmastonmuutos, joka sekin pitäisi ottaa huomioon, kun muutoksista puhutaan. Melkoinen oppimishaaste siitäkin taitaa lisääntyvälle ihmissuvulle vielä koitua. Tiedon luonnetta ja ristiriitaisuutta kuvaa mainiosti seuraava YouTube-linkki ilmastomuutokseen liittyvästä tiedemiesten välisestä keskustelusta. Mihinkähän tuossa uskoisi?

About these ads